Heinäkuu 2017, 1/3 Muutama kasvikuva Heinäkuun alkupuoli on mennyt yhtä hiljaisesti kuin kesäkuu. Julkaistavia otoksia on vain muutama. Pienen pieni hämähäkki Olen jo aiemmin todennut, että en kuvaa kovinkaan usein hyönteisiä. Elävien hyönteisten makrokuvaaminen edellyttää pääsääntöisesti kuvaamista käsivaralta, koska ne eivät useinkaan jää odottamaan jalustan asettelua. Minulle taas makrokuvien ottaminen pelkästään käsivaralta on tosi vaikeaa käsieni pienen vapinan vuoksi. No jokatapauksessa alla on kuva pienen pienestä hämähäkistä, joka odottelee saalista seitit kiinni etujaloissa. Hamähäkki jalkoineen oli 3 4 mm. Klikkaamalla kuvaa hämähäkin kohdalta pääsee näkemään hyönteisen lähempää.