Marraskuun viimeisenäOlemmejomuutamanavuonnaolleetTampereellapyhäinmiestenpäivänaikaan.Niinpä omaistenmuistokynttilätonvietyKalevankankaanhautumaalle,jossamyösonpaikka muuallehaudattujenmuistollesytytyttevillekynttilöille.Näinteimmemyöstänävuonna. Vaikkapaikkakynttilöilleonmuutamanneliönkokoinen,onseosoittautunutjokavuosi liianpieneksi.Olimmepaikallapuoliseitsemänaikaanjapaikkaolijoaivantäynnä kynttilöitä ja koko ajan niitä tuotiin lisää.Kuvatuostakynttilämerestäonotettukäsivaralla.Valotusaika1/40jaherkkyysISO4000. Aukko oli 4.Seuraavaksionparipinoamallaaikaansaatuamakrokuvaa.Kummassakinkuvassa pinoamiseenonkäytettyHeliconFocus-sovellusta,jonkainnostuinaiemminsyksyllä hankkimaan.Ruusunkuvaanonkäytetty22kuvaajaliljankuvaan44kappalettakuvia.Kummassakin kuvasssakäytinapunamakrokiskoajavalonlähteenärengassalamaa.Ruusunkuvassa tarkennusväliolinoin1mm,jotenlopullinensyvyystarkkuusonnoin20mm.Liljan kuvassa tarkennusväli oli vajaa 2 mm, joten syvyystarkkuudeksi tuli vajaa 80 mm.Ongelmanaliljankuvauksessaolise,ettämitälähemmäskameratulikohdettasitä pienemmäksi kävi kuva-ala. Kummassakin kuvassa kuvasuhde on jokseenkin 1:1
Marraskuun viimeisenäOlemmejomuutamanavuonnaolleetTampereella pyhäinmiestenpäivänaikaan.Niinpäomaisten muistokynttilätonvietyKalevankankaanhautumaalle,jossa myösonpaikkamuuallehaudattujenmuistollesytytytteville kynttilöille.Näinteimmemyöstänävuonna.Vaikkapaikka kynttilöilleonmuutamanneliönkokoinen,onse osoittautunutjokavuosiliianpieneksi.Olimmepaikallapuoli seitsemänaikaanjapaikkaolijoaivantäynnäkynttilöitäja koko ajan niitä tuotiin lisää.Kuvatuostakynttilämerestäonotettukäsivaralla. Valotusaika 1/40 ja herkkyys ISO 4000. Aukko oli 4.Seuraavaksionparipinoamallaaikaansaatuamakrokuvaa. KummassakinkuvassapinoamiseenonkäytettyHelicon Focus-sovellusta,jonkainnostuinaiemminsyksyllä hankkimaan.Ruusunkuvaanonkäytetty22kuvaajaliljankuvaan44 kappalettakuvia.Kummassakinkuvasssakäytinapuna makrokiskoajavalonlähteenärengassalamaa.Ruusun kuvassatarkennusväliolinoin1mm,jotenlopullinen syvyystarkkuusonnoin20mm.Liljankuvassa tarkennusväliolivajaa2mm,jotensyvyystarkkuudeksituli vajaa 80 mm.Ongelmanaliljankuvauksessaolise,ettämitälähemmäs kamera tuli kohdetta sitä pienemmäksi kävi kuva-ala. Kummassakin kuvassa kuvasuhde on jokseenkin 1:1