Kuka olen Olen sielultani ja syntyperältäni sieviläinen, seitsemäkymppinen eläkeläinen. Nykyisin virallisesti tamperelainen. Valokuvaus on ollut harrastukseni vaihtelevalla innokku - udella kymmeniä vuosia. Ensimmäiset mustavalkoiset valokuvani olen ottanut yhdeksän tai kymmenvuotiaana 1960 –luvun alussa 6 x 9 filmille kuvaavalla laatikkokameralla. Olen kuvannut filmille ja ottanut dioja. Olen viettänyt aikaani pimiöissä mustavalkoisia valokuvia tehden. Digikuvaukseen olen siirtynyt vasta tällä vuosituhannella. En ole oikein uskonut digitekniikan kykyyn toistaa värejä ja sävyjä. Tekniikka vei kuitenkin mukanaan. Digikuvien kanssa ei tarvinnut odottaa kuvien valmistumista. Enää ei tarvinnut arvioida montako kuvaa kohteesta voi ottaa. Di - gikuvaus toi kaipaamani vapauden kokeilla. Nautin kuvaamisesta. Kuvia katsellessani muistan useimmiten myös kuvaustilanteen. En vuotta, en päivää enkä kellonaikaa vain tilanteen, jossa kuva on otettu. Eräs tällainen voimakkaita muistoja herättävä kuva syntyi, kun lokakuussa 2001 kuljin vaimoni ja nuorimman tyttäremme kanssa metsäpolkua. Polun keskellä oli pieni käpy. Minun oli pysähdyttävä. Tuosta on otettava kuva. Tilanteesta syntyi yksi mieluisim - mista kuvistani ”Käpy”. Muistan vieläkin sen tunteen ja hiekkatien sekä metsän tuoksun. Kuvassa on jotain, joka puhuttelee minua. Männynkäpy syksyisellä hiekkatiellä ja taustalla puolukkavarpuja, värisävy tulee taivaalla olevista sinihar - maista pilvistä, maa täynnä neulasia, täydellinen syksyn rauha metsässä. Voiko enempää toivoa. Ajattelin käsitellä sivuillani myös jonkin verran kuvan muokkausta. Minulle on ollut ensisijaisen tärkeää, että kuva syntyy kuvattaessa eikä tietokoneen ruudulla. Viime aikoina olen kuitenkin ollut antamassa periksi tästä periaatteesta. Kun muistelen mustavalkoisten kuvien valmistusta, niin täytyy todeta, että jo tuolloin pohdin kuvan valoja ja varjoja ja pyrin saamaan mielestäni parhaan mahdollisen tuloksen. Luet - tuani nuoren kuvaajan Teemu Saloriutan jutun “Miksi kuvankäsittelyä tarvitaan?” [1] tulin siihen tulokseen, että kuvaa on mahdollista käsitellä hyvällä omalla tunnolla. Yhdestä periaatteesta pyrin kuitenkin pitämään kiinni. Sivuillani ei ole kuvia henkilöistä lukuunottamatta muutamaa poikkeusta. Näihin poikkeuksiin olen saanut henkilöiltä julkaisuluvan.
Heikki Salonsaari Harrastevalokuvaaja
2
Kuka olen Olen sielultani ja syntyperältäni sieviläinen, seitsemäkymppinen eläkeläinen. Nykyisin virallisesti tamperelainen. Valokuvaus on ollut harrastukseni vaihtelevalla innokku - udella kymmeniä vuosia. Ensimmäiset mustavalkoiset valokuvani olen ottanut yh - deksän tai kymmenvuotiaana 1960 –luvun alussa 6 x 9 filmille kuvaavalla laatikkokameralla. Olen kuvannut filmille ja ottanut dioja. Olen viettänyt aikaani pimiöissä mustavalkoisia valokuvia te - hden. Digikuvaukseen olen siirtynyt vasta tällä vuosituhannella. En ole oikein uskonut digitekniikan kykyyn toistaa värejä ja sävyjä. Tekniikka vei kuitenkin mukanaan. Digikuvien kanssa ei tarvinnut odottaa kuvien valmistumista. Enää ei tarvinnut arvioida montako kuvaa koht - eesta voi ottaa. Digikuvaus toi kaipaamani vapauden kokeilla. Nautin kuvaamisesta. Kuvia katsellessani muistan useimmiten myös kuvausti - lanteen. En vuotta, en päivää enkä kellonaikaa vain tilanteen, jossa kuva on otettu. Eräs tällainen voimakkaita muistoja herättävä kuva syntyi, kun lokakuussa 2001 kuljin vaimoni ja nuorimman tyt - täremme kanssa metsäpolkua. Polun keskellä oli pieni käpy. Minun oli pysähdyt - tävä. Tuosta on otettava kuva. Tilanteesta syntyi yksi mieluisimmista kuvistani ”Käpy”. Muistan vieläkin sen tunteen ja hiekkatien sekä metsän tuoksun. Kuvassa on jotain, joka puhuttelee minua. Män - nynkäpy syksyisellä hiekkatiellä ja taustalla puolukkavarpuja, värisävy tulee taivaalla olevista siniharmaista pilvistä, maa täynnä neulasia, täydellinen syksyn rauha metsässä. Voiko enempää toivoa. Ajattelin käsitellä sivuillani myös jonkin verran kuvan muokkausta. Minulle on ollut ensisijaisen tärkeää, että kuva syntyy ku - vattaessa eikä tietokoneen ruudulla. Viime aikoina olen kuitenkin ollut antamassa periksi tästä periaatteesta. Kun muistelen mustavalkoisten kuvien valmistusta, niin täytyy todeta, että jo tuolloin pohdin kuvan valoja ja varjoja ja pyrin saamaan mielestäni parhaan mahdollisen tuloksen. Luettuani nuoren kuvaajan Teemu Saloriu - tan jutun “Miksi kuvankäsittelyä tarvitaan?” [1] tulin siihen tulokseen, että kuvaa on mahdollista käsitellä hyvällä omalla tunnolla. Yhdestä periaatteesta pyrin kuitenkin pitämään kiinni. Sivuillani ei ole kuvia henkilöistä lukuunottamatta muutamaa poikkeusta. Näihin poikkeuksiin olen saanut henkilöiltä julkaisuluvan.
Heikki Salonsaari Harrastevalokuvaaja