Olenkuvannutvaihtelevastikymmenentaiyksitoistavuotiaastasaakka.Vuosien varrellakameratovatvaihtuneetlaatikkokamerastakinokoonfilmiäkäyttäviin järjestelmäkameroihin.Digikameraonollutkäytössäreilutkaksikymmentävuottta. Filmillejadioilleotettujakuviaontuhansia.Digikameroidenkehityttyäkuvattujen kuvien lukumäärä on kasvanut kymmeniin tuhansiin.Kuvasinvuosikymmeniäeriperhetapahtumiajaomanperheemmeelämää.Kuvat ovathyvinyksityisiä.Siirryttyänidigkameroidenkäyttäjäksikuvauskohteet monipuolistuivat.Ensimmäisenäkuvasinsatunnaisiamaisemakohteita. Intensiívisemminkuvasinjossainvaiheessakuitenkinmakrokuvia.Pidinjopa näyttelykierroksenmakro-jalähikuvista.Nykyisinolenkeskittynyt maisemakuvauksiin dronella.Onolemassasanonta“Yksikuvakertooenemmänkuintuhatsanaa”.Miettiessäni kuvienjulkaisumahdollisuutta,mietintuotasanontaa.Vaikkaitsekuvakertoo tarinansa,niinkuvansyntyynliittyvistätapahtumistakuvaeikerromitään.Niinpä päättäessänilopultarakentaaomatkotisivunikuvienjulkaisemistavarten,päädyin rakenteeseen,jossakerronkuvanyheydessäpienentarinankuvanottamisesta, miksikuvaonotettujajoskusmitenseonotettu.Kotisivujaniolenjulkaissut vuodesta 2015 lähtien.Sivujenjulkaisuamiettiessänitutkinerilaisiajulkaisualustoja.Vaikkavaihtoehtoja olitarjolla,päädyinrakentamaansivutalustalähtienomallatyylilläni.Toimivan sivumallinlöytäminenvaatiuseitaerivaihtoehtojenkokeilua.Ensimmäisenä haasteenaolilöytäätoimivajahelppokäyttöinensovellus.Lopultapäädyin sovellukseenXarawebdesigner,jokapäivityksienmyötäonmuuttunut sovellukseksiXaraDerignerPro+,jokaonloistava“WYSIWYG”-sovelluseli What You See Is What You Get.Nyt,kunsovelluksenuusimmassaversiossajulkaistiinmahdollisuusluodaE-kirja, päätin koota vuosien varrella julkaisemani kotisivut yhtenä kokonaisuutena. Tampereella 3.5.2024
Olensielultanijasyntyperältänisieviläinen,hiemanyliseitsemäkymppinenelä-keläinen.Nykyisinvirallisestitamperelainen.Ensimmäisetmustavalkoiset valokuvaniolenottanutyhdeksäntaikymmenvuotiaana1960–luvunalussa6x9 filmillekuvaavallalaatikkokameralla.Olenkuvannutfilmillejaottanutdioja.Olen viettänytaikaanipimiöissämustavalkoisiavalokuviatehden.Digikuvaukseenolen siirtynyt vasta tällä vuosituhannella. Valokuvauksessaminuakiehtoovangitahetkikuvaksi.Erityisestimustavalkoisen filminkehittämisessäjafilmistävalokuvientekemisessäolitiettyäjännitystä. KuvanhahmottuessavalokuvapaperillepunaisenlampunvalossaMitenkuvaononnistunut,ovatkovalotusjatarkennuskohdallaan.Pystyyköpimiössä korjaaamaan vlotuksen virheitä. Lopputuloksen eteen piti tehdä töitä.Digiaikakauteensiirtyessänienaluksioikeinuskonutdigitekniikankykyyntoistaa värejäjasävyjä.Tekniikkaveikuitenkinmukanaan.Vaikkadigikuvienkanssaei tarvitseodottaakuvienvalmistumista,niinjotainsiitäpuuttuu.Pimiötyöskentelyn tunnelma ja viehätys.Enääeikuitenkaanoletarpeenarvioidamontakokuvaakohteestavoiottaa.Digi-kuvaustoikaipaamanivapaudenkokeilla.Voiottaavielävamuudkesimuutaman ylimääräisen kuvan,Nautinkuvaamisesta.Ottamianikuvia katsellessanimuistanuseimmitenmyös kuvaustilanteen.Envälttämättävuotta, enpäivääenkäkellonaikaavain tilanteen, jossa kuva on otettu. Eräställainenvoimakkaitamuistoja herättäväkuvasyntyi,kunlokakuussa 2001kuljinvaimonijanuorimman tyttäremmekanssametsäpolkua.Polun keskelläolipienikäpy.Minunolipysähdyttävä.Tuostaonotettavakuva. Tilanteesta syntyi yksi mieluisimmista kuvistani ”Käpy”..
Muistanvieläkinsentunteenjahiekkatiensekämetsäntuoksun.Kuvassaon jotain,jokapuhutteleeminua.Männynkäpysyksyisellähiekkatielläjataustalla puolukkavarpuja,värisävytuleetaivaallaolevistasiniharmaistapilvistä,maa täynnä neulasia, täydellinen syksyn rauha metsässä. Voiko enempää toivoa.Minulleonollutensisijaisentärkeää,ettäkuvasyntyykuvattaessaeikä tietokoneenKunmuistelenmustavalkoistenkuvienvalmistusta,niintäytyy todeta,ettäjotuolloinpohdinkuvanvalojajavarjojajapyrinsaamaanmielestäni parhaanmahdollisentuloksen.Luettuaninuorenkuvaajan TeemuSaloriutanjutun “Miksikuvankäsittelyätarvitaan?”[1]tulinsiihentulokseen,ettäkuvaaon mahdollistakäsitellähyvälläomallatunnolla.Yhdestäperiaatteestapyrin kuitenkinpitämäänkiinni.Sivuillanieiolekuviahenkilöistälukuunottamatta muutamaa poikkeusta. Näihin poikkeuksiin olen saanut henkilöiltä julkaisuluvan.
Keväällähuhtikuunlopullasammaloli kasvattanutitiöpesiäpuolentoistasentin mittaisiinvarsiin.Yritinkuvataniitä saadakseni itiöpesien maissin tähkäämuistuttavatmuodotesille.Käytössäni oleva makro-objektiivi ei kuitenkaan pystytuottamaankuin1:1kuvia.Lisäsin vieläloittorenkaat,jolloinsain kuvasuhteeksi1,6:1.Tämäkääneivielä riitätoistamaanpienenpieniäitiöpesiä.Itiöpesätpääsetkuitenkinnäkemään klikkaamallahiirenkeskellekuvaa,jolloinkeskelläolevatitiöpesätnäkyvät moninkertaisena ja näet itiöpesän mielenkiintoiset yksityiskohdat. Esimmäiset kirsikan kukat 1.6.201526.7.2014 klo 18.55, Canon EOS 6D, Canon EF 24 - 105Olemmeistuttaneetlastenlapsillemmekirsikkapuut takapihallemme.Vuonna2014satonaolitasanyksikirsikka, jokajoutuisittenlinnunsyömäksi.Vanhin lastenlapsistammetuolloinneljäjapuolivuotiastyttöolisi halunnutsyödäsen,muttaarvelimme,kirsikanolevanvielä raaka.Seonhuomennakypsähänellesanottiin.No huomenna kirsikkaa ei enää ollut. Aiemministutettujenkesällä2014“satoa”tuottaneidenkirsikkapuidenlisäksi istutettiin keväällä 2015 uudet kaksi puuta. 31.5.2015 klo 14.58, Canon EOS 6D, Canon EF 70 - 300, Viimeinalkukesästä2015aiemmin istutettuihinkirsikkapuihintulivat ensimmäisetkukat.Kukintoonnistuitosi hyvinjapuutolivalkoisenaanherkkiä valkoisiakukkia.Innostuinkukistahyvänä kuvauskohteenavaintodetaksenikirsikan kukankuvaaminentuulisellasäälläolevan haastava. Kukka on kevyt ja liikkuu herkästi
tuulessa.Kuvaonyksiparhaimmistaotoksistanituonkeväänkirsikankukista. Mielestänionnistuinsaamaakuvaankukkienherkkyydenjasaintaustantasaiseksi. Kuva oli mukana ensimmäisessä valokuvanäyttelyssäni.Syreenin kukan kuvaamisen vaikeus 22.6.201522.6.2015 klo 19.56, Canon EOS 6D, Canon EF 100 Macro, loittorenkaatSyreenitaloittelivatkukintaansajaajat-telinottaakuvanyksittäisestäkukasta. Kuvanottamineneikuitenkaanollut helppoa.Ongelmaksimuodostuisekä tuuliettämakrokuvauksentodellisesta haasteelilyhytterävyysalue.Yritin useampanapäivänälöytäätuuletonta hetkeäsiinäkuitenkaantäydellisesti onnistumatta.Terävyysalueen rajallisuustulivastaanyrittäessäni saadakuvansiten,ettäkukankaikkiyksityiskohdatnäkyisivätterävänä.Tässä jouduin useista yrityksistäni huolimatta tyytymään kompromissiin.Juhannusaamun kuusamat21.6.2009 klo 07.04, Canon EOS 30D, Canon EF 100 MacroHarvoinsuunnittelenkuviaetukäteen. Kuvatovatsyntyneetkuvaustilanteessa. Yksikuva,jonkamietinetukäteen,on kuvakuusamankukista.Ajattelin,että kukistaonotettavakuvavastavaloon. Vastavalomahdollistuikasvin sijainnistajohtuenvainaikaisin aamulla.Kuvaonotettukuudenaikaan kesäkuun 21. päivä vuonna 2009. Muistankuvaushetkestälyhyenkeskustelunnaapurinkanssa.Olinjuuripystyttänyt jalustanjaasensinkameraakuvauvalmiiksi,kunnaapurimenipihatietäkoiransa kanssa.Hänihmettelimitäminäteenkamerankanssasaamukuudelta.Selostin tietysti auliisti mitä olin tekemässä.
Vaivaispaju25.7.2008, Canon EOS 30D, Canon EF-S 60 mm, MacroSamallapatikoinnillatutustuinkasviin, jotaenedestiennytolevankaan. Huomionikiinnittipunaisetpienet “pallukat”lähellämaanpintaa.Niiden värijamuotokiehtoivat,jotenotin pallukoistamuutamankuvansen kummemminajattelemattaitsekasvia. MisterGooglenavustuksellasitten tunnistinkasvinvaivaispajuksi.KaikkitietävänWikipedianmukaan Suomen eteläisimmät vaivaispajut kasvavat juuri Pallastunturilla.
4.2 Kuvia ja pieniä tarinoita 2Ensimmäisiä oikealla makro-objektiivilla otettuja kuviaKuvaidänsinililjastaonotettuensimmäiselläoikeallamakro-objektiivillani.Ostin CanoninEF-S60mm:nmakro-objektiivinhuhtikuussa2007.Testailinobjektiivia kuvaamallakaikkeapientä.Kunlumetlopultasulivatjaensimmäisetkukat ilmaatuivathuhtikuunlopulla,pääsinkokeilemaanobjektiivia“oikeisiin” kohteisiin.Maassakasvavienpientenkohtidennkuvaaminenolitosikiehtovaa. Innostuinottamaanuseitakuviahakiessanioikeaatarkennuskohtaa.Märkäjakylmä maapakottivatlopultalopettamaan.Ensimmäisistäkokeiluistani25.4.2007syntyi kuitenkin alla oleva kuva Idän sinililjasta, josta oli hieman ylpeä.Idä sinililja25.4..2007, Canon EOS 30D, Canon EF-S 60 MacroKuvaidänsinliljastaolipitkäänaikaanyksimielestäni parhaistamakro-otoksista.Innostuinitsekintuloksista niin,että laitoinkuviatyttärilleni.Vieressäotetusta kuvastakeskimmäinentyttäristänitotesi“Näitälisää”. Kuvaonotettuhuhtikuun25.päiväkahdeksanaikaan illalla. Makro-objektiivintestauajatkuiseuraavanapäivänä. AjointöidenjälkeenAntin-kalliolleetsimäänsopivia kuvauskohteita.Kuvauskohteitaolipaljon,muttaolin varustautunuthuonosti.Mukanaeiollutsuoja-alustaa maanpinnassaolevienkohteidenkuvaamiseen.eikä myöskäänjalustaa.Onnistuinsiltiottamaan muutamankuvan.Tuoltareissultajulkaisentässä kolmekuvaa.Yläpuolellaolevapallojäkäläjaalapuolellaolevatkaksikuvaa kalliotorvijäkälästäPallojäkälä26.4.2007, Canon EOS 30D, Canon EF-S 60 MacroPallojäkälästä otin vain seuraavalla sivulla olevan kuvan. Kohteen luonteen vuoksi
Kalliokielo piha-altaan reunallaCanon EOS 30D, Canon EF 100 MacroKalliokielonkuvasyntyimyöshetken mielijohteesta.Olinmuutamanapäivänäseurannut pihaaltaanreunallaolevankukankasvua.Minua kiehtoikalliokielonnuppujenmuoto.Yläosaltaan lähesvalkoisetvajaansentinmittaisetroikkuvat ”pötkylät”.Veinkameranlähesmaanrajaa saadaksenilehtienallaolevatkukannuputkunnolla esiin.Nupuis-tatulikinkuvassapääkohde.Lehtien alustanvehreätunnelmatallentuimyöshyvin kuvaan.Kuvaan,jostamonetsennähneetovat pitäneet.Kuvaonotettukesäkuunalussa2012.Tässä vaiheessaminullaolijokäytös-säni100mm:n makroobjektiivi.KameraoliCanon30D,jokaon ns. croppirunkoinen ei siis täyden kennon kamera. Muuntokerroin on 1,6.PatjarikkoSamana päivänä kuvasin myös valkoisen kukan, joka kasvoi takapihallamme peineneä mattaona. Tätä kirjoitaessani kukkaa ei enää ole. Kukan nimi on pat-jarikko, joka on minulle aivan uusi. Valitsin myöhemmin pitämääni näyttelyyn kuvan, jossa on yksittäinen kukka keskelläå kuvaa. Kukan ympärillä on kuin kehyksena epäteräväksi jääneet valkoiset terälehdet.
4.3 Kuvia ja pieniä tarinoita 3Vaahteran kukinto ja omenan nuputAllaolevatolevatkuvatonotettukokeilumielessä.Halusintutkiamitensaan taustanhäivytettyätäysin.Kuvatonsunnuntaina18.päivätoukokuutavuonna 2014.Päiväolilähespilvetön.Kuvaamiseenkäytin100mm:nmakro-objektiivia.Kuvissaonvaahteranjaomenankukannuppuja.Kuvatotinvastavaloon,kuten hyvin usein mielelläni teen. Onnistuintavoitteessanitaustanhäivyttämisessämielestänihyvin.Kuvientausta ontäysinhäivytetty.Kummankinkuvantaustaonväritykseltäänharmaajaehkä liiankintasainen.Kohteenyksityiskohdatkuitenkinpiirtyväthyvintaustaa vasten. Samoin kohteiden hento väritys toistuu kuvissa hyvin.Uusi kameraHankinkesällä2014uudenkamerantaisiiskäytännössäkamerarungon.Hank-kimanikamerarunkoolitäydenkennonCanonEOS6D.Olinsuunnitelluttäyden kennonkameranhankkimistajopitkinkevättä.Hankkiminenhankkiminenhel-pottuihuomattavasti,kunkamerastatulimukavatarjoussiten,ettämukanaoli kuvanvakaajallavarustettuL-sarjanCanoninEF24-105zoom.Kameravastasi odotuksia.Seonkevytjäkäteensopiva.Kuvausominaisuuksialöytyyriittävästi. Annoinkameransittemintyttärellenisyntymäpäivälahdjaksihankittuaniuuden kameran.
jokuolisiasetellutneruohikkoon.Lähemmin asiaanperehdyttyäniminulleselvisisyytähän ilmiöön.Sie-menetolivaitäneetjapuunalut työsivätlatvaansakohtitaivasta.Siemenolivielä kiinni pienessä puun taimessa.Näkyoliniinerikoinen,ettähalusinottaakuvan kasvunsaalussaolevastavaahterasta.Kuvaoli otettavakohteensivulta.Kohdeolinoinkahden tuumankorkuinen,jotenkuvakulmaedellytti jälleenmakuulleenasettumista.Ka-merassanikun eiolekääntyväätaustanäyttöä.Vaikkateräsyysalue makrokuvauksessaonkovinlyhytonnistuinsaa-maanläheskokokohteenmahtumaan terävyysalueella.ValitsinkuvanNivalassajärjestämäninäyttelyntunnuskuvaksi. Vaikka kohde on pieni, niin siinä on voiman tuntu.Syksyn viimeinenVuonna2016portaallammeolikukkinutkokokesän edellisvuodenäitienpäiväruusu.Kukintaalkoikesän alussajaviimeisenkukatolivatvieläensimmäisten pakkastenaikaan.Ruusuonkukkinutkiitettävästi kokoajan.Ottaessanioheisenkukansyyskuunalussa ruusussaolivielämuutamakukkaeikäkasvi osoittanut lainkaan kuihtumisen merkkejä. Onnistuinsaamaanesillekuvanhennonhämähäkin seitinjaseittiintarkertuneenkoivunsiemen lenninlehdet.Kuvaonväreiltäänmielestänikovin rauhoittava.Kuvaonotetukeväällähankkimallanitoisellatäyden kennonkamerallaCanon5DMarkIII.Ohjektiivioli Canon EF 100 Makro.
Lisää tarinoita 4Pihlajan kukinnot16.6.2012, Canon 30D, Canon EF 70 - 300 mm.
Kuvat
pihlajan
kukinnoista
otin
vuonna
2012
eräänä
kesäkuun
aurinkoisena
lau-
antaina.
Kello
oli
viisi
iltapäivällä.
Pihlaja
oli
avautumassa
täyteen
kukkaan.
Tutkin
kameran
linssin
läpi
eri
vaiheessa
olevia
kukintoja.
Kuvaussessio
kesti
puolisen
tuntia
ja
tuloksena
syntyi
kuvia
niin
vasta
nupullaan
olevista
kukkatertuista
kuin
täydessä
kukassakin
olevista
kukinnoista.
Myöhemmin
järjestmiini
näyttelyihin
päädyin
näistä
kuvista
valitsemaan
kuvan,
jossa
nuput
ovat
juuri
avautumassa.
Kamerana
oli
Canon
EOS
30D
ja
objek-tiivina
100
mm:n
makro
paitsi
viimeisessä.
jonka
kuvasin 70 - 300 mm:n zoomilla.
16.6.2012, Canon 30D, Canon EF 70 - 300 mm.
Vasen kuva: Nupullaan olevat pihlajan kukkatertut ovat kuin kimppu valkoisia
helmiä, jotka on istutettu kukkarankaan.
16.6.2012, Canon 30D, Canon EF 70 - 300mmOikeakuva:Täysinavoimetkukatmuodostavattaasharsomaisenpehmeän kokonaisuuden. Vastavalo vielä korostaa harsomaisuutta
Luupiini Canon EOS 30D ja objektiivi Canon EF 70 - 300 mm.Lupiininkuvasyntyioikeastaanvastakunkatsoin kuvaaotettuanisen.Kuvaeioikeastaaolisimitään ilmantoisessakukassaolevaavoikukansiementä. Melkeinpätoivon,ettäolisinhuomannutsenjo kuvatessani,enkävastakuvaakatsoessani.Kuvan ottamiseenkäytinaiemminkeväälläostamaani300 mm:nobjektiivia.Tavoittelinkuvaantasaistataustaa janiin-päkäytinsuurtaaukkoa.Otinkuvanilman jalustaa,jotenjouduinkäyttämäänlyhyttä valotusaikaa.Yllätykseksenitälläkjetääriittiyksi otostuottamaanterävänkuvan.Kuvaupäiväoli juhannuslauantai vuonna 2012.Lehtolaukan kukinnotCanon 30D ja objektiivina 100 mm:n makroKuvapari lehtolaukasta syntyi tilanteessa, jossa kuvasin etupihamme kukkapen-kissä kasvavan lehtolaukan runsasta kukintoa. En oikein ollut tyytyväinen otta-miini kuviin, ja niinpä tutkailin kohdetta hieman tarkemmin. Huomioni kiinnittyi avatumassa olevaan kukkaryhmää, joten kohdistin kamerani siihen. Tuloksena oli mielenkiintoinen otos syntymässä olevasta kukinnosta. Kuva vaati tietysti pariksi kuvan täysin avautuneesta kukkaryhmästä. Kuvapari on otettu heinäkuussa 2012.
4.5 Pieniä tarinoita 5Lehtikuusen käpy ja rengassalamaKamera Canon EOS 6D ja 100 mm:n makroKeväällä2015päädyinhankkimaanrengassalamanmakrokuvaustavarten.Ren-gassalamaonsalamalaite,jonkavälähdyspääonobjektiivinympärilläsiten,että objektiivi ei aiheuta varjoja lähikuvauksessa.Ensimmäisenkerransalamaakäytinhuhtikuussa2015.Kelloolivähäävailleyh-deksänillallajaaurinkoolijuurilaskenut.Kuvasinpihammelehtikuusenkäpyjä. Otinensintestimielessämuutamankuvanilmansalamaa,muttapitkähkövalotus-aikaeiriittänytpysäyttämäänherkästiliikkuvaakäpyä. Tiesintämänjokuviaot-taessani,muttakoetinkuitenkinvähänniinkuintodistaaksenirengassalaman tarpeellisuuden.Siissalamaobjektiivinnokalleja uusiakuviaottamaan.Koska rengassalamaoliminulleihanuusi laitepäädyinkuvaa-maan automaattiasetuksilla.Ongelmaksi tässätulise,ettäautomaattivalitsiau-koksif4.Tämätarkoitti,ettäterävyys-aluejäiaivanliianlyhyeksi.Ilman sala-maatehdyissayrityksissäkäytin aukko-naf32saadakseni terävyysalueenkasva-maanriittäväksi.Tämäkuitenkinjohtisekuntien valotusiaikaanjaedelläkerto-maanilopputulokseen.Ohessaonsiiskolmas koskaanrengassalamallaottamanikuva.Lyhyestätervyysalueestahuolimatta kohteenvärittoistuvattodellahyvinjakuvaonmuutenkintasapainoinen. Taustan sinisyys voimistaa tunnelmaa. Pitkänperjantain kaktusKamera Canon EOS 6D ja 100 mm:n makroPääsiäisenaikaan2015tutkaiilinkamerallapääsiäiskaktuksenkukintoa.Kasvioli olohuoneemmepöydällä,jotenolosuhteeteivähaitanneetkuvausta.Otin kukinnosta useampia otoksia saamatta oikein mieluista kuvaa. Niinpä päädyin
tukailemaan makro-objektiivillä kukan heteitä ja emiä. Lopputulos näkyy seuraavalla sivulla.Haasteelisinta oli jälleen terävyysalueen riittävyys. Kohde oli syvyysuunnassa sen verran paksiu, että sen saaminen toistumaan terävänä oli käytännössä mahdoton. Niinpä tehtäväksi päädyin tarkentamaan emiluottiin. Aukko oli tosin suuri f3,5. Tälläkin aukolla valotusajaksi tuli 1/15s. Sisätiloissa pidemmän valotusajan käyttäminen ja vastaavasti pienemmän aukon käyttäminen olisi ollut mahdollista. Peltokortteen kasvuaCanon EOS 6D ja 100 mm:n makro.Edelleen ollaan huhtikuussa 2015. Olimme tekemässä kevättöitä kesäpai-kallamme Lestijärvellä. Katselin talon nurkalla kasvavia pieniä peltokortteen alkuja. Niiden muoto ja väri kiehtoivat niin paljon, että hain kameran kuvatakseni kasvin. Otin kohteesta kaksikymmentä kuvaa. Suurin osa kuvista oli pieni korte pys-tyssä keskellä kuvaa. Kuvat olivat jokseenkiin tylsiä. Loopujen lopuksi pidin parhaana paria ensimmäiseksi ottamaani kuvaa, joissa korte on vasta juuri noussut maanpinnalle ja on vielä ruohojen seassa. Kortteen alku on todella mielenkiintoisen näköinen sen noustessa maasta.
4.6 Tarinoita 6Jäkäliä, kanervia ja puolukoitaOlimmemustikkareissullaelokuussa2015.Paiikaonkymmenkuntakilometriä TampereeltaPorinsuuntaan.Kävelimmetieltämetsäänvajaankilometrin,mutta mustikoitaeituntunutlöytyvän.Palasinautollejahainkameran.Jalustaaen viitsinytkantaametsää.Onneksikeliolikuiva,jotenkuvienottaminenonnistuisi vaikka kuvakulma edellyttäisi maassa makaamista.Yläpuolellaolevakuvajäkälästäontoinentuoltareissultaottamanikuva.Jäkälän kuvaaminenjäi,kuntaustallaolevallepuolukanlehdelleilmestyimetsälude. Metäluteenkuvaaminenonnistuisamaltapaikalta.Käänsinvainhiemnakameraa. Yläpuolella oleva kuva on paras luteesta ottamistani kuvista. Samallamustikka-/kuvausreissullaotinmyösmuutaman kuvankanervankukinnosta.Maanpinnassakävihienoinen tuuli,jokavaikeuttikanervankukinnonkuvaamistamakro-objektiivilla.Otinkuvankohtuullisenläheltä,jolloin terävyysaluejäipieneksi.Tuulenviretaasliikuttiyksittäistä kanervanvarpuasiten,ettätarkennuspisteenvalitseminenoli vaikeaa.Lopputuloksenaolikuitenkinvieressäolevaherkkä kuva kanervan kukinnosta.
Puolukan kuvaaminen oli hieman helpompaa, koska se ei ollut niin herkkä pienelle tuulenvireelle. Puolukat eivät olleet vielä tuolloin kypsiä, mutta sieltä täältä löytyi jo punertuneita puolukan kartteja. Makrokuvausta ajatellen puo-lukka on kuitenkin haastava. Mihin kohdentaa lyhyt terävyysalue.Lisääntähänvieläyhdenkuvan,jostaolenainapitänyt. Kuvaonotettuvuonna2012eräänomakotitalonpihapii-ristäkymmenenvuottasitten.Olijuhannusaattoiltaja puoipilvinensää.Asetelmaolimiellyttäväjasainkuvan taus-tan haluamakseni. Kuva on seuraavalla sivulla.Vuoden2015kuvatolenottanutkame-rallaCanonEOS6Djamakro-objektii-villaCanonEF100mm. Vuoden2012kuvaonotettukamerallaCanonEOS30D ja makro-objektiivilla EF-S 60 mm.
Vuoden 2015 kuvat olen ottanut kame-ralla Canon EOS 6D ja makro-objektii-villa Canon EF 100 mm. Vuoden 2012 kuva on otettu kameralla Canon EOS 30D ja makro-objektiivilla EF-S 60 mm.4.7 AuringonlaskujaYllä oleva kuva on otettu Nizzasta helmikuun lopulla vuonna 2013. Kuva on kuudesta erillisestä kuvasta koostettu panoraamakuva. Välimeren kevyt aallokko pyöritteli edestakaisin rannan pienen kananmunan kokoisia pyöreitä kiviä. Kivien ja aaltojen yhdessä synnyttämä ääni oli hyvin rauhoittava. Sitä olisi kuunnellut loputtomiin. Auringonlaskujen kuvaaminen on kovin haasteellista. Nykyiset kamerat muutta-vat auringonlaskun lähes poikkeuksetta puna- tai oranssisävyiseksi. Kameran tuottama näkymä ei kuitenkaan usein vastaa todellista tilannetta. Jostain syystä auringonlaskun kuva koetaan kuitenkin miellyttävänä juuri voimakkaan punasä-vyisenä.
Yllä on muutama vuosien varrella ottamistani auringonlaskukuvista. Mukana on joitakin kuvapareja, joista näkee miten aukon ja valotuksen muutoksella tunnel-ma muuttuu. Auringonlasku 21.6.201521.6.2015, Canon EOS 6D, Canon EF 70 - 300 mmTulimme toisen juhannuspäivän iltana yhdentoista aikaan kotiin. Aurinko oli juuripainumassa pilviverhon taakse. Pilvi aiheutti auringon ympärille mie-lenkiintoisen ilmiön. Auringon yläpuo-lella oli kahdessa kerroksessa sateen-kaaren värit. Näkymästä oli pakko saa-da kuva. Otin useita kuvia, joista yksi on ohessa. Kohde on keskellä kuvaa, mutta muuten sain vangittua näkymän ja tunnelman.Myöhästyin vain muutaman minuutinAjoin sunnuntaina 9.8.2015 illalla puoli kymmenen aikaan etelään Joutsan ohi. Juuri Joutsan keskustan eteläpuolella nelostie kulkee Angesselän yli. Vilkaisin vaistomaisesti oikealle kuten olin tehnyt niin usein ennenkin. Näkymä sillalta on usein upea. Tällä kertaa se oli mykistävä. En ole aiemmin nähnyt Suomessa vastaavaa. Näky-mää on vaikea sanoin kuvata. Päätin kääntyä takaisin heti, kun se liikenteen ja
tien puolesta olisi mahdollista. Jouduin ajamaan noin kilometrin päästäkseni kääntymään. Lisäksi jouduin ajamaan takaisin sillan yli parinsadan metrin päähän voidakseni pysäköidä turval-lisesti. Tiesin jo pysäköidessäni autoa, että tilanne oli mennyt ohi. Aurinko olisi jo laskenut metsän rajan taakse. Otin tilan-teesta kuitenkin muutaman kuvan. Hetkeä aiemmin aurinko värjäsi taivaanran-nassa olevan pilven oranssinpunaiseksi ja taivaanrannan ja pilven välisen rajan kirkkaanpunaiseksi. Aurinko loisti puiden yläpuolella kuin iso nuotio.Toivottavasti sillalle hetkeä aiemmin ennättänyt kuvaaja sai tilanteesta paremman kuvan. Ottamani kuva päätyi kuitenkin YLEn uutislähetykseen taustakuvaksi.Auringonlasku Pihtiputaalla Saanijärven levähdyspaikallaAjoimme 12.8.2016 aurinkoisena iltana puoli yhdentoista maissa vaimoni kans-sa Tampereelta kotiin. Pihtiputaan poh-joispuolelle Saanijärven rannalla on le-vähdyspaikka, jossa järvi tulee ihan kiinni tiehen. Järven takana oli tuolloin todella upea auringonlasku. Laskeva au-rinko oli kullannut pilven reunan. Istuin matkustajan paikalla ja totesin, että tuosta on saatava kuva. Pysäköinti onnistui kohtalaisen vilkkaasta liiketeestä huolimatta. Jalustaan ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta, joten oli tyydyttävä ku-vaamaan käsivaralta. Kuvasin ensin Sigman 18 - 125 ohjektiivilla. Totesin kuitenkin, että pitempi objektiivi toisi kohteen lähemmäksi. Niinpä oheinen kuva on otettu 300 mm:n polttovälillä.Auringonlaskuja LestijärveltäOlemmeviettäneetuseitaaurinkoisiailtojajärvellä,jotensieltäonmyöseniten kuvia ilta-auringosta ja auringonlaskuista. Seuraavalla sivulla oleva kuvapari on
mielenkiintoinen. Kuvat on otettu heinäkuussa 2003 kahden viikon välein. Kum-pikin on puoli yhdentoista aikaan illalla. Vasemmassa kuvassa auringon vasem-malla puolella oleva saari on sama kuin oikeanpuoleisessa kuvassa. oikealla näkyvä saari. Kuvapari näyttää miten pari viikkoa vaikuttaa auringon asemaan taivaalla. Vasemmassa kuvassa aurinko on selvästi korkeammalla. Molemmat kuvat on otettu kameralla DiIMAGE 7 ja polttoväli oli 75 mm. Molemmissa kuvissa aukko oli F8. Vasemmassa kuvassa valotusaika oli 1/2000s ja oikeassa 1/500. Loppiaisena vuonna 2004 aurinko “putosi”Canon EOS 10D, Canon EF-S 17 - 85 mm.Ajoin loppiaispäivänä vuonna 2004 Reisjärvellä Lep-pälahdesta Lestijärven suuntaan. Kiinnitin huomioini yksittäiseen lentokoneen jättämään vanaan taivaalla. Huomasin, että ajamalla hieman eteenpäin vana tulee samalle linjalle auringon kanssa. Onneksi minulla oli kamera mukana ja pystyin ikuistamaan auringon “putoamisen”. Oheistakuvaaonmuokattuleikkaamallaalaosasta ylimääräistä pois.
Ja muutama muu kuva ReisjärveltäEsimmäinenkuvassaonReisjärvenuimarannanlaiturieräänätoukokuisenailtana vuonna2016.KaksiseuraavaaonotettuIsonOnkilammensuuntaan Lestijärventieltäjoulukuunlopulla2010.Kuvatonotettuperäkkäin.Vain valotusaika on puolitettu ja aukkoa pienennetty pari pykälää.
4,8 Muutama hyönteiskuvaHyönteisten kuvaaminen on paljon haasteellisempaa kuin kasvien. Kasvit pysyvät ainakin pääsääntöisesti paikallaan. Hyönteisillä on kiire aina jonnekin. Joskus kuitenkin onnistuu kohtaamaan hyönteisen, joka ei kovasti liiku. Ohessa on siis muutama hyönteiskuva, joita olen eri tilanteissa onnistunut ottamaan.Vihreä kahdeksansilmäinen hämähäkkiVuonna 2014 heinäkuussa huomioni kiinnittyi kirsikkapuun lehtien välissä kimal-televaan hämähäkin seittiin. Tutkiessani seittiä kuvatakseni sen, huomasin myös verkon kutojan, joka oli pieni vihreä hämähäkki. Lajia en tunne, mutta ei sen vä-liä. Tutkailin otusta kameran linssin läpi ja huomasin, että sillähän on kahdeksan silmää. Kuvasin ötökkää edestä ja takaa. Otin yhteensä nelisenkymmentä kuvaa. Erityisesti yritin saada kuvattua erikseen myös sen silmät. Hämähäkki oli kovin pieni, joten en onnistunut omalla kalustollani tavoitteessani. Tähän julkaisuun halusin kuitenkin saada hämähakin silmät näkyviin. Niinpä tein reilun osa-suurennoksen, joka on alla keskimmäisenä. Kamera Canon EOS 6D, objkeksiivi Canon EF 100 mm f2.8Kanervikon kulkija16.8.2015, Kamera Canon EOS 6D, objkeksiivi Canon EF 100 mm f2.8Sunnuntaina 16.8.2015 olimme mustikassa Tampereelta Porin suuntaan. Musti-
16.8.2015, Kamera Canon EOS 6D, objkeksiivi Canon EF 100 mm f2.8koita ei oikein löytynyt, joten palasin autolle ja hain kameran kuvatakseni jäkäliä ja kypsyviä puolu-koita. Ottaessani ensimmäisiä ruutuja huomasin metsäluteen, joka liikkui puolukan lehtien päällä. Lude kääntyi auringossa ja pysähtyi aina välillä ikään kuin tarkastelemaan ympäristöä. Käänsin kame-ran ludetta kohden ja odotin, että se työntäsi päänsä puolukan lehden yli. Odotus kannatti. Ampiainen omenaa syömässä.Ampiainset olivat kaivaneet pihassamme olevassa omeanpuussa omenaan ampi-aisen mittapuulla mitattuna suuren kolon. Yksi ampiaisista oli palannut täyden-tämään energiavarastojaan tai sitten kyseessä oli uusi yksiklö. Joka tapauksessa oli hauska seurata ampiaisen pyörimistä kolossa ja kolon ympärillä. Kuvasin ta-pahtumaa kymmenkunta minuutti ja otin siitä yli kuusikymmentä kuvaa. Ampi-ainen oli niin keskittynyt syömiseen, että mikään ei näyttänyt häiritsevän sitä. Samalle apajalle yritti patikin kertaa myös iso kärpänen, mutta ilmeisesti aristeli ampiaista, kun lensi ppois. Alapuolella on muutama kuva tilanteesta. Alimpana on vielä pari saman päivän otosta. Kamera Canon EOS 30D, objkeksiivi Canon EF 100 mm f2.8.
4.9 Muutama erilainen kuvaSuurinosanäilläsivuillaolevistakuvistaonjokolähikuviataimakrokuviaaurin-gonlaskukuvialukuunottamatta.Ajattelintuodatännelisääkuvia,jotkaeivätole makro- eikä lähikuvia. Onmyöskuvia,joidenkuvaushetkeäenmuistaeikäkuvienottamisestaoletari-naa.Yksitarinatonotosonoheinenmaaliskuussa2006kesäpaikkammevanhasta aitastaotettukuva.Senolenilmeisestiottanutaitankattoonosuvan auringopaisteen vuoksi. Kamera Canon EOS 30D, ohjektiivi Canon EF-S 17 - 85mm.Karhunkuvastasensijaanmuistantarkkaanmitenjamissätilanteessane syntyivät.Olinnuorimmantyttärenikanssatoukokuussa2012Suomussalmella “karhusafarilla” Arolan tilalla. Kuvaonotettukojusta.Sopivankuvakulmanlöytäminenolitäysinkiinnikarhun liikkumisesta.Puuttuntuivatolevankokoajanväärässäpaikassa.Lisäksikar-hujenhoukutteluunkäytetytkalanperkeethoukuttelivatpaikallemyöslauman lokkeja,variksiajakorppeja.Tämätaasvaikeuttikuvaamista,joshalusikuvia, pelkästä karhusta. Kokemus karhuista oli kyllä vaikuttava, mutta kuvaamisen
4.9 PanoraamakuviaNykysuomensivistyssanakirjanmukaanpanoraamaonyleisnäkymä,-näköala korkealtapaikalta;sellaistaesittävämaalaustaikuvasarja.Valokuvauksessapa-noraamakuvanakäsitetäänyleensämaisemastaotettujenuseidenkuvienyhdis-tämistäyhdeksikuvaksi.Hiemannettisivujatutkittessavoitodeta,ettäkäsitekor-kealta paikalta on jäänyt pois. Panoraamakuvausonmielenkiintoistapuuhaajanykyiaikaisetkuvankäittelyoh-jelmatmahdollistavatjopa360asteenkuvat.Kameravainjalustallejaotetaan kuvasarjasiten,ettäseuraavakuvapeittääainaosanedellisestakuvasta.Muuta-missanetistälöytämissäniohjeissaneuvotaanottamaankuvatpystykuvina.Itse olen kuitenkin suosinut aina vaakakuvia.Panoraamakuvia Parannan rannasta LestijärveltäYläpuolellaonkaksipanoraarmakuvaaLestijärveltä.Kuvienvälilläontasanvuo-si.Ylempikuvaonmarraskuulta2011tilanteesta,jossajärvioliylikokojärven peilikirkkaassajäässä.Näkymäolitosivaikuttava.Yritinvangitatilanteenotta-mallahiemanyli180asteenkuvasrajan,jostateinohjelmallisestipanoraamaku-van. Alempikuvaonmarraskuulta2012.Järviolituollointäysinsulajatunnelma tosikesäinen.Kumpikinpanoraamakuvaonkoottuyhdeksästäkuvasta.Kuvaton otettu jokseenkin samasta kohdasta.360 asteen näkymä kesäpaikkamme pihastaPerjantaina22.7.2011sainideankokeilla360asteenostostakesäpaikkammepi-hapiiristä.Asetinjalustankeskellepihaa.Otintäydenympyränvainyhdeksällä kuvalla. Panoraamaksi kuvat käsittelin PTGui -sovelluksella. Kuvan oikeassa
reunassanäkyvänavettarakennusjatkuukuvanvasemmassareunassa.Raken-nuksetovatsiten,ettäkuvassanäkyvänautonkeulaonsuoraanvastapäätäpää-rakennuksen kuistia.Pari panoraamakuvaa Monacosta ja yksi NizzastaKävimmevaimonikanssaNizzassa2013helmikuussa.Tuollareissullateimme myöslyhyenvierailunMonteCarloon.Ylinkuvaonkoostettukolmestavaaka-kuvasta.KuvatotinkäsivarallaMonaconMerimuseonnäköalakattoterassilta. KeskimmäinenkuvaonMonteCarlonsatamanalueeltakaupunginkeskustaan päin.SeuraavansivunpanoraamakuvaonNizzasta.Kuvaonotettulänteen rantabulevardin pääs-tä. Kuva on koostettu neljästä vaakakuvasta.
Vielä yksi hieman erilainen panoraamaYllä oleva kuva on tehty yhdistamällä kahdeksan vaakakuvaa. Kuvassa on touko-kuinen narsissipenkki, josta ei tuolla kertaa löytynyt mitään erikoisempaa kuvatt-avaa.4.10 Ensimmäinen näyttelykierrosOlen pitänyt kuusi pienimuotoista näyttelyä. Haapajärven kirjastossa loppukesä-stä 2015, Nivalan Tillarigalleriassa alkukesästä 2016 ja Lestijärven kirjastossa loka-marraskuussa 2016. Seuraavat näyttelyt olivat Sievissä joulukuussa 2016, Toholammilla tammikuussa 2017 ja helmikuussa 2017 Kannuksessa. Jokaiseen esillä olevaan kuvaan liittyy myös pieni tarina kuvan syntymisestä. Olen koonnut nyt näyttelyssä oleva kuvat ja tarinat tälle ja seuraaville sivuille. Vaikka tarinat ovat pääosin samansisältöisiä kuin aiemmin sivuilla olleet tarinat, niin halusin kuitenkin kytkeä tässä myös tarinat kuvien lisäksi.
KäpyLokakuussa2001kuljinvaimonijanuorimmantyt-täremmekanssametsäpolkua.Polunkeskelläolipieni käpy.Muistanvieläkinsentunteen.Minunolipysäh-dyttävä.Tuostaonotettavakuva.Tilanteestasyntyi yksi mieluisimmista kuvistani ”Käpy”.Muistasenneulastenpeittämänhiekkatienjametsän tuoksun.Kuvassaonjotain,jokapuhutteleeminua.Männynkäpysyksyisellä hiekkatielläjataustallapuolukkavarpuja,värisävytuleetaivaallaolevistasini-harmaistapilvistä,maatäynnäneulasia,täydellinensyksynrauhametsässä. Voiko enempää toivoa.KalliotorvijäkäläKalliotorvijäkälänkuvaonotettuhuhtikuussa2007 AntinkalliollaHaapajärvellä.Kuvasyntyitilanteesta, jossayritinkuvataleppäkerttua.Hyönteinenolikui-tenkinsenverranliukasliikkeinen,ettäkeskityinhet-keksi kuvaamaan värikästä jäkälää. Otettuanimuutamankuvanjäkälästäleppäkerttuil-mestyitaaskuvaan.Kuvaajaakohtitulevahyönteinenolikuitenkinkovinhaas-teellinenjaniinpäleppäkerttusaavutti”lentoonlähtökorkeuden”ennenkuinsain päätettyä,mitensitäkuvaan.Niinpäpäädyinasettamaanesillekuvanilman leppäkerttuaVariksenmarjaHuhtikuussa2007kuljinkamerankanssaLestijärvellä Sammalisenalueella.Päädyinkuvaamaanrehevässä varvikossavariksenmarjankukintoa.Tavoitteenaoli saadaotettuakuvasiten,ettätaustaolisimahdollisim-mantasainen.Taustallaonkuvauksenkannaltahaas-teellinenpuusto.Siitähuolimattaensimmäinenkuva onnistuihyvin.Kuvakulmanvaihtaminenedellytti useammanotoksentaustanhäivyttämiseksi.Muutinkuvakulmanpystyasentoon, mutta en saanut oikein mieluisaa tulosta.Kuvaustilanteeseen liittyy myös pieni episodi hukatusta jalustan keskiputkesta
Jouduinasettamaankamerantosimatalalle,jatuolloinkäytössäniolleestajalus-tastapitiruuvatakeskiputkipoissaadaksenikameranriittävänalas.Kuvaustilan-teenjälkeenunohdinputkenkuvauspaikalle.Huomasinunohduksenvastaautolla. Kuvauspaikan etsimisessä kuluikin sitten tovi, mutta putki onneksi löytyi.SammalleimuOnsiismentäväriittävänlähellekohdetta,jottavoilöy-tääuusiaulottuvuuksia.Sammalleimukukkiivaalean-punaisinayhtenäisinäkukintoinaloppukeväästäjaalku-kesästä. Viereinenkuvasammalleimunkukastasyntyike-säkuun2008alkupuolellatilanteessa,jossaolinkuvaa-massasammalleimunkukintaa.Huomasinmuurahaisen, jokakulkikukannupunvarttapitkin.Vaihdoinobjektiivinmakro-objektiiviin kuvataksenimuurahaisen.Seeikuitenkaanmalttanutpysyäkuvattavanajanäin syntyi viereisen sivun herkkä kuva sammalleimun nupusta.RuohokanukkaRuohokanukankuvaonotettuPallastunturilla heinäkuussa2008.Nuorintyttä-remmeolivaeltamassa HetastaPallastunturille,jaolimmesopineet,ettähaen hänetvaelluksenjälkeenkotiin.Lähdinsovitustineljän maissaaamullaajamaankohtipohjoista.Tapasimme hotellillaPallastunturinjuurella.Tytäryllättiminutha-lutessaantehdävielälyhyenpatikoinnintunturissa.Ei muuta kuin ylimääräiset tavarat autoon ja tunturiin. VaivaispajuSamallapatikoinnillatutustuinkasviin,jotaenedes tiennytolevankaan.Huomionikiinnittivätpunaiset pienet”pallukat”lähellämaanpintaa.Niidenvärija muotokiehtoivat,jotenotinpallukoistamuutamanku-vansenkummemminajattelemattaitsekasvia.”Mister Googlen”avustuksellatunnistinkasvinvaivaispajuksi. Kaikkitietävän Wikipedian mukaan Suomen eteläisimmät
KuusamatHyvinharvoinsuunnittelenkuvanetukäteen.Ideaku-vastaonsyntynytkuvaustilanteessa.Ainutnäyttelyssä olevaetukäteenmietittykuvaonviereisensivunkuva kuusamankukista.Olinkuvannutkukkiajomuutaman kerranilta-auringossajaainamyötävaloon.Ajattelin, ettäkuvaonotettavavastavaloonvarhaisenaamunvaa-leassavalaistuksessa.Niinpänytesilläolevakuvaon otettu hieman ennen juhannusta aamulla kuuden aikaan. Vuosi oli 2009.Kuvapari lehtolaukastaKuvaparilehtolaukastasyntyi tilanteessa,jossakuvasinke-säkuussa2012etupihamme kukkapenkissäkasvavanleh-tolaukanrunsastakukintoa. Enoikeinolluttyytyväinen ottamiinikuviinjaniinpätutkailinkohdettahiemantarkemmin.Huomionikiin-nittyiavautumassaolevaankukkaryhmään,jotenkohdistinkameranisiihen.Tu-loksenaolimielenkiintoinenotossyntymässäolevastakukinnosta.Kuvavaati tietysti parikseen otoksen taustalla näkyvästä täysin avautuneesta kukinnosta.PihlajaKuvapihlajastasyntyieräänäaurinkoisenalauantainakesäkuunpuolivälissä vuonna2012.Kellooliviisiiltapäivällä.Pihlajaoli avautumassatäyteenkukkaan.Tutkinkameranlinssin läpierivaiheessaoleviakukintoja.Kuvaussessiokesti puolisentuntia.Tuloksenasyntyikuvianiinvastanupul-laanolevistakukkatertuistakuintäydessäkukassakin olevistakukinnoista.Nupullaanolevatpihlajankukka-tertutovatkuinkimppuvalkoisiahelmiä,jotkaonistutettukukkarankaan.Täysin avoimetkukatmuodostavattaasharsomaisenpehmeänkokonaisuuden.Päädyin valitsemaan näyttelyyn kuvan, jossa nuput ovat juuri avautumassa.
Tyhjä siemenpalloKuvavoikukan"tyhjästä"siemenpallostasyntyiturhau-duttuaniyrityksiinisaadajotainjärkevääaikaiseksi kuvatessanisiemenpalloa,kunsiinävieläolisiemenet pai-kallaan.Enollutkuviintyytyväinen.Tarkennusei ollutkoskaankohdallaanjavalaistusolipielessä.Niin-päpuhalsinsiemenetilmoille,jakuvattavaksijäi"tyhjä siemenpallo",jokaolipaljonhelpompikuvauskohde.Lopputuloksena oli yksikertaisuudessaan tasapainoinen kuva.PatjarikkoSamanapäivänäseuraavallasisullaolevankalliokielon kuvankanssakuvasinmyösvalkoisenpatjarikon.Ku-kan,jonkanimioliminulleuusi.Kukkakasvoitakapi-hallammepienenämattona.Otinkukistauseitakuvia. Yritinsaadakuviinpienenkasvinmattomaisenvaiku-telman.Valitsinnäyttelyynkuitenkinkuvan,jossaon vain yksi kukka.Patjarikontunnistaminenjanimenlöytämineninternetistäveiaikaa.Hakusana ”matala valkoinen kukka” tuottaa todella paljon vaihtoehtoja.Sammalen itiöpesätIlta-auringonlämminvärisävyonainakiehtonutminua. Jokainenauringonlaskuakuvannuttietääkuitenkin,mi-tenvaikeaaonsaadatoistettuakamerallataivaanhieno-javärisävyjäsellaisenakuinneluonnossanäkyvät. Viereisensivunkuvasammalistaonotettulaskevan auringonpehmeässävalossa.Kuvasinhuhtikuunlopul-la2015kukkapenkkimmekiveykselläkasvavansamm-alenitiöpesiä,jotkatoivatmieleenimaissintähkät.Kohdeolikuitenkinhieman liianpienisaadaksenisiitämielekästäkuvaa,jotenpäädyintutkimaansammalen itiöpesienvarsienryhmää.Kuvaonhiemanepäterävä,muttatoistaamukavasti alhaalta paistavan auringon valon ja tuo esille oman maailman.
Pylväshaavan lehdetPihallammekasvaakolmepylväshaapaa.Netekevät uusiaversojasatunnaisestipitkintakapihaa.Parhaiten versotsäilyvät,josnekasvavatpaikkaan,johonruo-honleikkurillaeipääse.Oheinenkuvaonjuuritällaisen säilyneenversonlatva.Kuvasyntyihetkenmielijoh-teesta. Ajatuksenanioliitseasiassakuvatapienenpuun juurellaolevanviherherukankukintoa.Linssinläpikat-sottunahaavanlehdetolivatkinmielenkiintoiset.Lehtiruodoterottuivathyvin,ja lehtienpunaruskeaväritummaataustaavastentoikuvallemukavankontrastin. Niinpä kuva tuli valittua näyttelyyn.SinivuokkoKuvayksinäisestäsinivuokostaonotettukuluvanvuo-dentoukokuussa.Olinodottanutsinivuokkojenilmes-tymistäkukkapenkkiimme.Jostainsyystäkukkiaoli tosivähän.Kuvassaolevakukkaolimuistaselkeästi erilläänjamuitahuomattavastipienempi.Tutkailinsitä erikulmistajapäädyinvalitsemaankuvaussuunnan, jossailta-auringonvalotuokukansyvänsinisyyden esille.Auringonsuoravaloosuuosaanterälehdistä,janämävärjäytyvätvioletin sävyyn. Kuvakulma vaati nöyrää asennetta ja styrox-levyn maata vasten.Kuvapari viherherukka ja karviainen Kuvaparissaonkuvasekäviherherukanettäkarviais-marjankukista.Kuvatonotettuvuonna2016,siisku-luvanvuodentoukokuussa.Alunperintarkoitusoli kuvatavieläavautumattomiaviherherukannuppuja, joidenhentopunainenvärihehkuiilta-auringossa. Päädyin kuitenkin kuvaamaan jo avautuneita kukkia. Karviaispensaastayritinensinkuvatayksittäistäkuk-kaa.Tämäeioikeinonnistunut.Vaikkatuulioliheik-ko,siltisesotkihiemantarkennusta,jamuutoinkin kukan pallomuoto oli kovin haastava
Vaahteran siemenTämäkuvasyntyikuluvanakeväällä2016.Pihallammeonyksi vaahtera,jasyksyisinvaahteransiemenparitleijailevatpuusta kuinpienethelikopterit.Keväällälumiensulaessasiemeniälöy-tyynurmikoltapitkinpihaa.Vappupäivänäkiinnitinhuomiota mielenkiintoiseenilmiöön. Vieläviikkoaiemminsiemenetmaka-sivatnurmikollapitkinpituuttaan.Nytneolivatnurmikollakuin jokuolisiasetellutnevieriviereenpystyasentoon.Ilmiökiinnosti niin,ettähainkameranjaotinsiemenistämuutankuvan.Samalla selvisi syykin, miksi siemenet olivat pystyasennossa nurmikolla.4.11 Käytössäni olleista kameroistaKerroinkinjoaiemmin,ettäenalkuunollutkovininnostunut digikuvauksesta.Aloitinkuvaamisenjokansakouluikäisenä laatikkokameralla.Kamerassakäytettiin6x9-filmiä.Kame-raoliostettuperheel-lemmejoskus1950-luvunloppupuo-ella.Kameranmallistaenolevarma,muttamuistinimukaan se muistutti kovasti viereisen kuvan mallia. Laatikkokameranjälkeenperheeseemmeostettiin6x6-filmillekuvaavaFelica.Kuvasinmolemmillakameroillapel-kästäänmustavalkoisiakuvia.Kuvatkehitettiinainavaloku-valiikkeessä.Filmitjakuvatolivatkalliita,niinpäveljenira-kensivanerilevystäsuurennuskoneen.Objektiivisuurennus-koneeseenotettiinlaatikko-kamerasta.Suurennuskonetoimi hyvin,vaikkavalolähteenäolluttavallinenhehkulamppueiopaalilasistahuoli-mattatuottanutkaanvaloatasaisesti.TulipajoihinkinkuviinaluksiAiram-tekstikin.Vieressäonpienikuva1960-luvulta.Kuvaonkeskikou-luaikaiseltaluokkaretkeltä.Kaulassanionkamera,jokaon todennäköisestilainakamera.Enjaksamuistaa,ettäolisin koskaanomistanutkuvanmallinmukaistakameraa.Kamera eiselvästikäänolejärjestelmäkamera,muttaonkuitenkin kinokoonfilmillekuvaavakameramalli.Kuvienarkistointi tuohon aikaan oli valitettavasti kovin heikkoa. Minulla ei ole tuolta retkeltä
muutakuvaatallessa.Lapsuudenkodistamuuttaessanienottanutkuviamukaanja niinpä ne ovat hävinneet jonnekin. Ensimmäisen kinokoon kamerani hankin joskus 1970 -luvun alussa. Kamera oli Asahi Pentax Spotmatic. Kamerassa oli todella hyvä Pentaxin oma objektiivi, jossa oli 50 mm:n polt-toväli ja valovoima oli 1.4. Objektiivi oli kierrekiinnityksella eikä sen käyttö muissa kameroissa ole ollut mahdollista. Ka-merassa oli sisäinen valotusmittari, mutta muuten toiminnot olivat käsisäätöisiä. Jossain vaiheessa ostin myös toisen Asahi Pentaxin rungon. Kumpikaan rungoista ei valitettavasti enää toimi.Ostin vuonna 1987 ensimmäisen automaat-titarkenteisen ka-merani, joka oli Canon EOS 650. Malli oli itseasiassa ensim-mäisiä automaattitarkenteisia järjestelmäkameroita maailmas-sa. Juuri tämä kamera oli käytössäni tuskaillessani siirtymistä digiaikaan. Kamera on edelleen käyttökunnossa, mutta en ole kuvannut sillä enään vuosiin.Näilläsivuillaolevatkuvatonotettuminullavuodesta2007 olleellaCanon30D:llä.Ostinkameraankaksikinmakro-objektiivia.EnsimmäinenoliCanon60mm:npolttovälillä olevacroppirunkoisiintarkoitettuobjektiivi,jonkaolen sittemminantanutvanhimmalletyttärelleni.Toinenon100 mm:npolttovälin2.8valovoimanobjektiivi.Kameraeiole enäätäysintoimintakuntoinensenpudottualattialle.Kameratoimiivain satunnaisesti.Ensimmäinenkinokoonkennollavarustettudigikameranioli kesällä2014ostettuCanon6D,jokaonehkäpienin markkinoillaolevatäydenkennondigijärjestelmä.Olenollut kameraanainakintoistaiseksityytyväinen.Kameranherkkä kennoantaamahdollisuudenkuvatalähesainailman apuvaloja.Värienjasävyjentoistokykyonhyvinlähellä filmin toistokykyä.
Nykyinenkameranionkeväällä2016ostamaniCanon5D MarkIII, joka on myös kinokoon kennolla varustettu. Syksyllä2023hankinmaisemakuvaustavartenDJIMavic 3Prodronen.DronessaonkolmeHasselbladinkameraa, laajakulma, normaali ja teleobjektiivilla varustettu.
Vuosi on vaihtunut / dronekuvia pihan yläpuoleltaVuosi on tosiaan vaihtunut. Tätä kirjoittaessani ollaan jo huhtikuussa. Talvi oli kuvaamisen kannalta hiljainen. Ainoastaan dronekuvia tuli otettua. Se oli help-poja. Kauniin auringon nousun tai laskun havaittuani menin dronen kanssa pi-halle ja laite ylös. Hankin dronen alun perin kuvatakseni maisemia samasta kohteesta ensin normi-kameralla ja sen jälkeen dronella hieman ylempää. Suunnittelin yhdistäväni kuvat ja esitellä kuvat yhtä aikaa. Ihastuin dronella ylhäältä otettuihin kuviin niin, että en ole alkuperäistä ideaa vielä kokeillut. Yläilmoista otettuja maisemakuvia mi-nulla on tullut jo satoja. No kaiketi tulevana keväänä ja kesänä pääsen testaamaan alkuperäistä ajatusta.Olen kerännyt tähän julkaisuun vain kotipihan yläpuolelta otettuja kuvia. Kuvia on otettu aamulla, illallla ja yöllä. Kiehtovaa on se miten sama maisema on kuvissa kovin erinäköinen. Osa seuraavista kuvista on ollut esillä aiemminkin, mutta se ei haitanne.Ensimmäisenä on kooste aamunäkymistä. Kuvat ova syntyneet suunnilleen seuraavasti. Katson aamupalalla keittiön ikkunasta ja jos näkymä antaa oletta, että nyt olisi hyvä kuvata, niin menen pihalle dronen kanssa ja droneilmaan. AamuauringotKuva aamuauringosta usvakerroksen yläpuollella syntyi tilanteessa, jossa aa-mu-usva oli tosi tiheä. Olin hankkinut dronen viikkoa aiemmin. Luin ohjeista, että dronea ei saisi lennättää sumussa. Minua kuitenkin kiinnosti, miltä usvan yläpuolella näyttää. Aurinkoistahan siellä oli. Kuva on otettu hieman yli 70 metrin korkeudesta. Kuva on otettu 18.9.2023 yhdeksän aikaan aamulla.
Kuvan ottamistapahtumaa en muista. Todennäköisesti kuva on otettu keittiön ikkunasta avautuvan näkymän innoitta-mana. Aivan kuten muutaman muukin kuva. Kuva on otettu 22.9.2023 puoli kahdeksan aikaan aamulla. Kuvaus-korkeus on noin 100 metriä.Alla on kaksi kuvaa ensimmäisen pakkasaamun auringonnoususta on otettu 24.10.2023 tasan yhdeksän aikaan aamulla. Otin alla olevat kuvat sekä vasta-valoon että myötä-valoon. Vastavaloon otetussa kuvassa talojen kuuraiset katot sulautuvat maise-maan. Myötävaloon otetussa kuvassa näkyy pikkuhiljaa jäätyvä Haapajärvi sekä kuuraiset puut ja pellotAllaolevapanoraamakuvaonsamaltaaamultakuinedellisetkuvat.Koostin kuvan viidestä yksittäisestä kuvasta. Kuva on otettu edellisistä kuvista poiketen
objektiivilla,jokavastaa70mm:nkinovastaavanobjektiivia.Edellisetkuvaton otettukinovastaavan24mm:nobjektiivilla.Objektiivinvaihtamisenvuoksi kuvassakorostuuauringonpunasävyisyys.Auringonpunaamametssäjakuvan oikeassareunassaleijuvatlämmityslaitoksensavutkorostavatapakkasaamuaja osottavaa tunnelmaa.eKTämän kuvan ottamisen muistan todella hyvin. Näkymä keittiön ikkunasta oli aamulla pilvinen ja harmaa, kunnes au-ringon noustessa pilviverho punertui no-peasti. Ei muuta kuin pihalle dronen kanssa. Muutos oli niin nopea, että paras hetki oli mennyt jo ohi. Sain kuitenkin kuvattua näkymästä viime hetken ennen auringon nousemistapilvien yläpuollelle. Kuvaushetki oli 29.10.2023 kahdeksan aikaan aamulla.kKuvan kohdalle olen kotisivuillani kirjoi-ttanuet “Tämä kuva syntyi peruslogii-kalla. Näkymä keittiön ikkunasta oli vai-kuttava. Jälleen dronen kanssa ulos ku-vaamaan.” Tämä piti varmaan paikkansa kuvaushetkellä. Näkymä on kuitenkin sen verran erikoinen, että en muis-ta aiemmin nähneeni. Tuota olisi ehkä voinut tutkia enemmänkin kuin yhden kuvan verran.Kuva on pieni panoraamakuva, joka on koottu kolmannsesta ja neljännesttä koskaan ottamastani dronekuvasta. Hain dronen kaupasta Tampereella 11.9. ja tämän panoraaman kuvat on otettu 13.9 Haapajärvellä kotipihamme yläpuolelta 120 metrin korkeudesta.
Otan edellisen kuvan vielä uudestaan käsittelyyn. Se on siis kaikista kuvaamis-tani dronekuvista kolmas ja neljäs kuva yhdistettynä. Jätin tässä kuvan Photoshopin tuottamaan muotoon enkä kropannut sitä kuten se on kropattuna tuossa yläpuolella.Kuvaonotettukotipihanyläpuoleltanoinviidenkymmenenmetrinkorkeudesta. Kuvauspäiväoli13.9.2023.Kuvatessaluotindronenkameranautomatiikkaan. Optiikaksivalitsindronenlaajakulmaoptiikan,jokavastaakinokoossa kahdenkymmenen neljän millimetrin objektiivia.Suunnittelin kuvista valokuvanäyttelyä teemana “Ei merta edemmäs kalaan”. Näyttely taitaa jäädä pelkäksi haaveeksi, koska kuvien tulostaminen ja pohjus-taminen maksaa reilusti yli 700 euroa. Ajattelen, että ei ole mitään järkeä maksaa noin paljon pelkästään siitä, että ihmiset pääsevät näkemään kuvani. Keräsin ku-vat näille sivuillle, jolloin halukkaat voivat nähdä ne.Aloitinsiisaamuauringoistajajatkanilta-auringoista.Ilta-auringonaikaanotetut kuvatovatovatseuraavillasivuilla.Näitäkuviaontodellapaljon,jotenoli valinnanvaikeus mitä kuvia tänne.Ilta-auringon ja auringonlaskuja kuvatessani yllätyin miten voimakkaasti kuvan kerronta muuttuu kuvakulman tai tässä tapauksessa kuvauskorkeuden muut-tuessa. Kuvaamisen kannalta on harmillista, että lentokorkeus on rajoitettu ilman
erityislupaa 120 metriin. Sittenneilta-aurinkokuvat.Valitsinkuvistakymmenenjulkaistavaksi.Valitut kuvatovatalla.Enselostayksittäisiäkuvia.Kuvatkertokoonpuolestaan. Jokainen kuva on otettu pihamme yläpuolelta. Vain kuvauskorkeus vaihtelee.Seuraavaksionvainneljäkuvaa,jotkakuvaavatauringonkatoamisen taivanrannantaamaalauksellistenpilvienkeskelle.Kuvasarjaonotettu24.9.2023 seitsemänaikoinillallanoinkolmenminuutinvälein.Kuvastessanienoikein edestajunnutmitenvärikästaivasoli.Keskityinniinauringon“vajoamiseen”.Kuvien taphtumien aikajakso oli viisi minuuttia.
Vielämuutamakuva.Ensimmäisenäonaivanuskomatonhaloilmiö.Seuraavana onyksikuvakuutamokuvatestaussarjasta.SittenkuvapariHaapajärven keskustasta paivällä ja yöllä. Viimeisenä maisema kuutamolla.Otinoheisenkuvanerikseen,koskakuvan mahdollisuuskuvanottamiseenoliihan hetekstäkiinni.Tulimmekotipihaan autolla.Huomasinhalonjohieman kauempaa,muttapihaantullessamme tajusinsenainulaatuisuuden.Kameraja droneolivatsisälä.elkäsinkokoajan,että ilmiökatoaa.Jätinostoksetautoonjahain dronensisältä.Päädyindroneen,koskailmiönäkyivainostittaintalommetakaa. Kohde oli kuvattava katon yläpuolelta.