Puolassa syksyllä 2005, julkaistu 11.2.2018
Prahan
jälkeen
matkustimme
junalla
Puolan
puolelle.
Paikan
nimi
on
suomalaiselle
liian
vaikea
lausua,
Bystrzyca
Kłodzka.
Paikka
on
pieni
kaupunki
Etelä-Puolassa.
Kaupungissa
asui
tuohon
aikaan
noin
8
000
asukasta.
Syy
matkaamme
oli
se,
että
nuorin
tyttäremme
oli kaupungissa vapaaehtoistyössä.
Tutustuimme
kaupunkiin
parin
päivän
ajan,
jonka
jälkeen
vuokrasimme
auton
tutustuaksemme
hieman
laajemmin
Puolaan.
Vaikka
Bystrzyca
Kłodzka
ei
varsinaisesti
ole
mikään
turistipaikka,
niin
kaupungissa
on
kuitenkin
nähtävää.
Keräsin
tälle
sivulle
joitakin
otoksia
tuolta
käynniltä.
Kuvia
ottaessani
en
tiennyt
koskaan
tuovani
niitä
julkisuuteen.
Kuvat
on
otettu
jälleen
lähinnä
muistoksi,
koska
kaupungissa
ei
varmaan
tule käytyä toista kertaa.
Ensimmäisenä
on
tyypillinen
turistiotos
Trinyty
patsaasta
paikan
kauppatorilta.
Patsaasta
ei
löytänyt
muuta
tietoa
kuin
nimi.
Toinen
maamerkki
löytyi
1800
luvulla
avatulta
pieneltä
kauppatorilta.
Torin
keskellä
on
historiallinen
pylväs
vuodelta
1556.
Pylväs
on
yksi
harvoista
vanhan
oikeuslaitoksen
muistomerkeistä
Puolassa.
Pylvästä
on
ilmeisesti
käytetty siten, että vangit on kahlittu pylvääseen ihmisten nähtäväksi.
Yllä
olevat
kuvat
ovat
yleinäkymiä
kaupungin
kattojen
ylle
ja
muutama
katunäkymä.
Kuvat
on
otettu
näköalatorniksi
muutetusta
tiilisestä
tornista.
Tornin
alkuperäinen
tarkoitus
jäi
hämärän
peittoon,
mutta
arvelisin
sen
olleen
jonkilainen
vartiotorni.
Torni
sijaitsee
kaupungin
historiallisen
keskustan
itäreunalla.
Ensimmäisenä
on
kuva
tornista
kattojen
yli
länteen.
Kuvan
oikessa
reunassa
näkyy
kirkon
torni
ja
taustalla
Etelä-Puolalle
tyypilliset
matalat vuoret.
Yläpuolella
oleva
kuva
on
lounaseen
päin
tornista.
Kuvan
vasemmassa
reunassa
oleva
valkoinen
torin
on
osa
kaupungintaloa.
Sitten
on
kuva
jo
aiemmin
esillä
olleelle
vanhalle
kauppatotille
ja
kuva
katunäkymästä.
Kuvien
perusteella
voi
todeta,
että
ainakaan
vuonna
2005 kaupungissa ei ollut lainkaan uutta rakennuskantaa.
Yleiskuvien
jälkeen
otan
tähän
vielä
kolme
yksittäistä
kohdetta.
Puola
on
katolinen
maa
ja
se
näkyi
myös
k
a
u
p
u
n
k
i
k
u
v
a
s
s
a
.
Ensimmäinen
kuva
on
saksalaisen
katolisen
teologin
Wilhelm
Hohhausn
hautamuistomerkistä.
Hän
toimi
Klodzkin
läänin
kappalaisena
ja
opettajana
Bystrzyca
Klodzkan
opettajankoulutuslaitoksessa.
Hohhaus
eli
vuosina
1844
–
1909.
Toinen
pystykuva
kuva
on
katualttarista,
jollaisia
Puolassa
oli
useita.
Viimeinen
vaakakuva
liittyy
paikalliseen
sadonkorjuuseen. Muovilla suojatut kohteet näyttävät kuhilailta.
Matkustimme
seuraavana
päivänä
Wroclawiin
tavoitteenamme
oli
tutustua
hieman
kaupunkiin
ja
vuokrata
auto.
Kaupunki
tunnetaan
nimeltä
jo
1000
–luvulta.
Kaupungissa
on
hieman
yli
600
000
asukasta.
Käytettävissä
olevan
ajan
puitteissa
keskityimme
tutustumaan vain vanhaan kaupunkiin, joka on täynnä kauniita rakennuksia.
Paivä
oli
harmaa
ja
satoikin
hieman,
joten
kuvat
jäivät
hieman
harmaiksi.
Olen
säätänyt
jokaista
kuvaa
hieman
saadakseni
rakennusten
värin
paremmin
esille.
Vieressä
olevat
kuvat
ovat
kaikki
vanhan
kaupungin
keskustasta.
Ensimmäisenä
on
ehkä
parhaiten
tunnistettava
rakennus.
Kyseessä
on
museo.
Seuraavana
on
muutama
yleiskuva
toria
ympäröivistä rakennuksista.
Puolassa
on
useita
kansallispuistoja,
joista
tutustuimme
yhteen
seuraavana
päivänä.
Paikka
oli
Erranta
Rocks,
joka
sijaitseen
Stolowe
Mountains
kansallispuistossa
eteläisessä
Puolassa
lähellä
Tsekin
rajaa.
Kohteeea
oli
vaikutavia
luonnon
muovaamia
kivimuodostelmia
ja
kivilabyrinttejas.
Ilma
oli
edelleen
pilvinen
ja
kostea,
joten
valo
ei
aina
riittänyt
kapeissa
solissa
kuvaamiseen
ilman
salamaa,
vaikka
ajankohta
oli
vähän
ennen
puoltapäivää.
Otin
tähän
muutaman
kuvan
noista
kivisä
ja
kivisolista.
Mukana
on
myös
yhden kuvan alueelta löytyvistä luonnon muovaamista kivipyläistä.
Edelliselle sivulle Jatkuu seuraavalla sivulla
Puolassa syksyllä 2005, julkaistu 11.2.2018
Prahan
jälkeen
matkustimme
junalla
Puolan
puolelle.
Paikan
nimi
on
suomalaiselle
liian
vaikea
lausua,
Bystrzyca
Kłodzka.
Paikka
on
pieni
kaupunki
Etelä-Puolassa.
Kaupungissa
asui
tuohon
aikaan
noin
8
000
asukasta.
Syy
matkaamme
oli
se,
että
nuorin
tyttäremme
oli
kaupungissa
vapaaehtoistyössä.
Tutustuimme
kaupunkiin
parin
päivän
ajan,
jonka
jälkeen
vuokrasimme
auton
tutustuaksemme
hieman
laajemmin
Puolaan.
Vaikka
Bystrzyca
Kłodzka
ei
varsinaisesti
ole
mikään
turistipaikka,
niin
kaupungissa
on
kuitenkin
nähtävää.
Keräsin
tälle
sivulle
joitakin
otoksia
tuolta
käynniltä.
Kuvia
ottaessani
en
tiennyt
koskaan
tuovani
niitä
julkisuuteen.
Kuvat
on
otettu
jälleen
lähinnä
muistoksi,
koska kaupungissa ei varmaan tule käytyä toista kertaa.
Ensimmäisenä
on
tyypillinen
turistiotos
Trinyty
patsaasta
paikan
kauppatorilta.
Patsaasta
ei
löytänyt
muuta
tietoa
kuin
nimi.
Toinen
maamerkki
löytyi
1800
luvulla
avatulta
pieneltä
kauppatorilta.
Torin
keskellä
on
historiallinen
pylväs
vuodelta
1556.
Pylväs
on
yksi
harvoista
vanhan
oikeuslaitoksen
muistomerkeistä
Puolassa.
Pylvästä
on
ilmeisesti
käytetty
siten,
että
vangit
on
kahlittu
pylvääseen
ihmisten nähtäväksi.
Yllä
olevat
kuvat
ovat
yleinäkymiä
kaupungin
kattojen
ylle
ja
muutama
katunäkymä.
Kuvat
on
otettu
näköalatorniksi
muutetusta
tiilisestä
tornista.
Tornin
alkuperäinen
tarkoitus
jäi
hämärän
peittoon,
mutta
arvelisin
sen
olleen
jonkilainen
vartiotorni.
Torni
sijaitsee
kaupungin
historiallisen
keskustan
itäreunalla.
Ensimmäisenä
on
kuva
tornista
kattojen
yli
länteen.
Kuvan
oikessa
reunassa
näkyy
kirkon
torni ja taustalla Etelä-Puolalle tyypilliset matalat vuoret.
Yläpuolella
oleva
kuva
on
lounaseen
päin
tornista.
Kuvan
vasemmassa
reunassa
oleva
valkoinen
torin
on
osa
kaupungintaloa.
Sitten
on
kuva
jo
aiemmin
esillä
olleelle
vanhalle
kauppatotille
ja
kuva
katunäkymästä.
Kuvien
perusteella
voi
todeta,
että
ainakaan
vuonna
2005
kaupungissa ei ollut lainkaan uutta rakennuskantaa.
Y
l
e
i
s
k
u
v
i
e
n
jälkeen
otan
tähän
vielä
kolme
y
k
s
i
t
t
ä
i
s
t
ä
kohdetta.
Puola
on
katolinen
maa
ja
se
näkyi
myös
k
a
u
p
u
n
k
i
k
u
v
a
s
s
a
.
E
n
s
i
m
m
ä
i
n
e
n
kuva
on
s
a
k
s
a
l
a
i
s
e
n
katolisen
teologin
Wilhelm
Hohhausn
hautamuistomerkistä.
Hän
toimi
Klodzkin
läänin
kappalaisena
ja
opettajana
Bystrzyca
Klodzkan
opettajankoulutuslaitoksessa.
Hohhaus
eli
vuosina
1844
–
1909.
Toinen
pystykuva
kuva
on
katualttarista,
jollaisia
Puolassa
oli
useita.
Viimeinen
vaakakuva
liittyy
paikalliseen
sadonkorjuuseen.
Muovilla
suojatut kohteet näyttävät kuhilailta.
Matkustimme
seuraavana
päivänä
Wroclawiin
tavoitteenamme
oli
tutustua
hieman
kaupunkiin
ja
vuokrata
auto.
Kaupunki
tunnetaan
nimeltä
jo
1000
–luvulta.
Kaupungissa
on
hieman
yli
600
000
asukasta.
Käytettävissä
olevan
ajan
puitteissa
keskityimme
tutustumaan
vain
vanhaan
kaupunkiin,
joka
on
täynnä
kauniita rakennuksia.
Paivä
oli
harmaa
ja
satoikin
hieman,
joten
kuvat
jäivät
hieman
harmaiksi.
Olen
säätänyt
jokaista
kuvaa
hieman
saadakseni
rakennusten
värin
paremmin
esille.
Vieressä
olevat
kuvat
ovat
kaikki
vanhan
kaupungin
keskustasta.
Ensimmäisenä
on
ehkä
parhaiten
tunnistettava
rakennus.
Kyseessä
on
museo.
Seuraavana
on
muutama
yleiskuva
toria ympäröivistä rakennuksista.
Puolassa
on
useita
kansallispuistoja,
joista
tutustuimme
yhteen
seuraavana
päivänä.
Paikka
oli
Erranta
Rocks,
joka
sijaitseen
Stolowe
Mountains
kansallispuistossa
eteläisessä
Puolassa
lähellä
Tsekin
rajaa.
Kohteeea
oli
vaikutavia
luonnon
muovaamia
kivimuodostelmia
ja
kivilabyrinttejas.
Ilma
oli
edelleen
pilvinen
ja
kostea,
joten
valo
ei
aina
riittänyt
kapeissa
solissa
kuvaamiseen
ilman
salamaa,
vaikka
ajankohta
oli
vähän
ennen
puoltapäivää.
Otin
tähän
muutaman
kuvan
noista
kivisä
ja
kivisolista.
Mukana
on
myös
yhden
kuvan
alueelta
löytyvistä
luonnon
muovaamista kivipyläistä.
Edelliselle sivulle Jatkuu seuraavalla sivulla