Puolassa syksyllä 2005, julkaistu 11.2.2018 Matkustimme saman päivän aikana Nysan, Opolen ja Katowichen kautta Krakovaan. Tuolta väliltä otetut kuvat ovat enimmäkseen henkilökuvia, joiden julkaiseminen näillä sivuilla ei ole tarkoituksenmukaista. Yhden kuvan kuitenkin otan tähän mukaan. Kuvassa on Nysan kirkko, joka on yksi Puolan virallisista kansallisista historiallisista muistomerkkeistä. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1198. Nykyisen muotonsa se on saanut 1400 -luvun alkupuolella. Kirkko on poltettu vuonna 1945 ja rakennettu uudestaan 1947 -58. Krakovassa ensimmäinen kohteemme oli vanhan kaupungin keskusaukio, joka on 1300 - luvulta ja on yksi euroopan suurimmista keskiaikaisista kaupunkiaukioista. Aukion keskellä on 1555 uudelleerakennettu renesanssityylinen Cloth Hall, joka on kuvassa. Kuvanottohetkellä oli pilvinen ja sateinen sää. Sade kasteli aukion kiveýksen siten, että ihmisten hamot heijastuivat siitä. Toinen kohde, johon tutustuimme Krakovassa oli Wawelin linna eli kuninkaanlinna. Se on rakennettu 1300-luvulla paikalle, jossa oli jo aiemmin ollut linna. Se on ollut Puolan kuninkaiden tärkein virka-asunto. Linna nimitettiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1978. Vieressä on yleiskuva linnasta ja kuva linnan sisäpihalta. Kuva linnasta on otettu alhaalta ylöspäin ja se näkyy kuvassa linnan vinoina seininä. Linnakuvan spkesit ovat 1/250, f8, 17 mm, ISO 800. Taivaan pilviverhoa en onnistunut saamaan kuvaan mukaan. Krakovan jälkeen matkustimme Auschwitziin. Ajoimme Wadowicen kautta. Vasta Wadowicessa saimme tietää, että siellä on paavi Johannes Paavali II:n kastekrikko, josta on kuva alapuolella. Kohde on ilmeisen suosittu. Kuvasta näkee miten ihmiset jonottivat päästäkseen kirkon sisälle. Kirkkorakennuksessa oli meneillään ainakin ulkopuolinen korjaustyö. Sisällä emme käyneet. Tässä kuvassa taustalla olevat pilvet tulivat mukaan. Seuraava kohteemme oli siis Auschwitz. Se sijaitsee puolalaisen Oświęcimin (saks. Auschwitz) kaupungin liepeillä. Nykyisin Auschwitz on museo ja Unescon maailmanperintökohde. Auschwitziin tutustuminen toi voimakkaasti mieleen kymmenen vuotta aiemman tutustumiseni Dachaun keskitysleiriin. Jotenkin tuli tunne onko minulla oikeutta kuvata rakennuksia ja aluetta, jossa tehtiin todella pahoja asioita. Otin kuitenkin kohteesta puoli tusinaa kuvia ja niistä neljä tähän sivulle. Matka jatkui Auschwitzisä kohti pohjoista. Pysähdyimme tutustumaan Chęcinyn eteläpuolella olevaan rauniolinnaan. Kuningas Vladislav Kyynäränmittainen rakennutti Chęcinyyn 1200-luvulla goottilaisen linnan, jonka muoto sovitettiin jylhään vuoreen. Se oli Puolan kauneimpia linnakkeita. Ruotsalaiset hyökkäsivät linnaan 1600 -luvulla, jolloin linnan suuruuden aika päättyi. Kävimme linnan raunioilla lokakuussa 2005. Kaksi kuvaa linnasta ovat tuolta käynniltä Vasen kuva on otettu raunioiden itäisestä tornista. Kuvanotto-hetkellä ilma oli usvainen, joten näkyvyys Świętokrzyskien vuorille oli kovin huono. Säätöarvot olivat 1/500 s f/9,5 17 mm ja ISO arvo oli 400. Oikean puoleinen kuva on otettu auton ikkunan läpi. Kuva on otettu säädöillä 1/320 s f/11 27 mm, ISO 400. Seuraava paikka, jossa pysähdyimme oli Częstochowa, joka on Warta-joen varrella oleva hieman yli 200 000 asukkaan kaupunki. Wikipedian mukaan se tunnetaan ennankaikkea Jasna Goran luostarissa säilytettävästä Mustan madonnan maalauksesta. En muista näimmekö maalausta, mutta muutamia kuvia otin luostarista ja sen ympäristöstä. Ensimmäisenä vasemmalla on kuva luostarin tornista kaupunkiin päin. Koska päivä oli kovin harmaa olen joutunut hieman säätämään tätäkin kuvaa. seuraavana on Kristus- patsas luostarin portin pielessä. Viimeisessä kuvassa tässä ryhmässä on kardinaali Stefana Wyszyńskiegon patsas. Viimeinen varsinainen pysähdyspaikkamme oli kaupunki nimeltään Łódź. Kaupunki on lähes 700 000 asukkaan teollisuuskaupunki ja on Puolan kolmanneksi suurin kaupunki. Kaupunki sijaitsee lähellä Puolan maantieteellistä keskipistettä. Kaupungissa otetuista kuvista otan tähän sivulle vain kolme kuvaa. Nämä ovat kuva patsaasta, joka esittää flyygeliä soittavaa miestä, kuva 1800 -luvulla rakennetusta Aleksanteri Nevskin katedraalista eli Lodzin kateraalista. Viimeisenä on kuva teoksesta, jonka merkitys jäi epäselväksi. Edelliselle sivulle
Puolassa syksyllä 2005, julkaistu 11.2.2018 Matkustimme saman päivän aikana Nysan, Opolen ja Katowichen kautta Krakovaan. Tuolta väliltä otetut kuvat ovat enimmäkseen henkilökuvia, joiden julkaiseminen näillä sivuilla ei ole tarkoituksenmukaista. Yhden kuvan kuitenkin otan tähän mukaan. Kuvassa on Nysan kirkko, joka on yksi Puolan virallisista kansallisista historiallisista muistomerkkeistä. Kirkko on vihitty käyttöön vuonna 1198. Nykyisen muotonsa se on saanut 1400 -luvun alkupuolella. Kirkko on poltettu vuonna 1945 ja rakennettu uudestaan 1947 -58. Krakovassa ensimmäinen kohteemme oli vanhan kaupungin keskusaukio, joka on 1300 -luvulta ja on yksi euroopan suurimmista keskiaikaisista kaupunkiaukioista. Aukion keskellä on 1555 uudelleerakennettu renesanssityylinen Cloth Hall, joka on kuvassa. Kuvanottohetkellä oli pilvinen ja sateinen sää. Sade kasteli aukion kiveýksen siten, että ihmisten hamot heijastuivat siitä. Toinen kohde, johon tutustuimme Krakovassa oli Wawelin linna eli kuninkaanlinna. Se on rakennettu 1300-luvulla paikalle, jossa oli jo aiemmin ollut linna. Se on ollut Puolan kuninkaiden tärkein virka-asunto. Linna nimitettiin maailmanperintökohteeksi vuonna 1978. Vieressä on yleiskuva linnasta ja kuva linnan sisäpihalta. Kuva linnasta on otettu alhaalta ylöspäin ja se näkyy kuvassa linnan vinoina seininä. Linnakuvan spkesit ovat 1/250, f8, 17 mm, ISO 800. Taivaan pilviverhoa en onnistunut saamaan kuvaan mukaan. Krakovan jälkeen matkustimme Auschwitziin. Ajoimme Wadowicen kautta. Vasta Wadowicessa saimme tietää, että siellä on paavi Johannes Paavali II:n kastekrikko, josta on kuva alapuolella. Kohde on ilmeisen suosittu. Kuvasta näkee miten ihmiset jonottivat päästäkseen kirkon sisälle. Kirkkorakennuksessa oli meneillään ainakin ulkopuolinen korjaustyö. Sisällä emme käyneet. Tässä kuvassa taustalla olevat pilvet tulivat mukaan. Seuraava kohteemme oli siis Auschwitz. Se sijaitsee puolalaisen Oświęcimin (saks. Auschwitz) kaupungin liepeillä. Nykyisin Auschwitz on museo ja Unescon maailmanperintökohde. Auschwitziin tutustuminen toi voimakkaasti mieleen kymmenen vuotta aiemman tutustumiseni Dachaun keskitysleiriin. Jotenkin tuli tunne onko minulla oikeutta kuvata rakennuksia ja aluetta, jossa tehtiin todella pahoja asioita. Otin kuitenkin kohteesta puoli tusinaa kuvia ja niistä neljä tähän sivulle. Matka jatkui Auschwitzisä kohti pohjoista. Pysähdyimme tutustumaan Chęcinyn eteläpuolella olevaan rauniolinnaan. Kuningas Vladislav Kyynäränmittainen rakennutti Chęcinyyn 1200-luvulla goottilaisen linnan, jonka muoto sovitettiin jylhään vuoreen. Se oli Puolan kauneimpia linnakkeita. Ruotsalaiset hyökkäsivät linnaan 1600 -luvulla, jolloin linnan suuruuden aika päättyi. Kävimme linnan raunioilla lokakuussa 2005. Kaksi kuvaa linnasta ovat tuolta käynniltä Vasen kuva on otettu raunioiden itäisestä tornista. Kuvanotto-hetkellä ilma oli usvainen, joten näkyvyys Świętokrzyskien vuorille oli kovin huono. Säätöarvot olivat 1/500 s f/9,5 17 mm ja ISO arvo oli 400. Oikean puoleinen kuva on otettu auton ikkunan läpi. Kuva on otettu säädöillä 1/320 s f/11 27 mm, ISO 400. Seuraava paikka, jossa pysähdyimme oli Częstochowa, joka on Warta-joen varrella oleva hieman yli 200 000 asukkaan kaupunki. Wikipedian mukaan se tunnetaan ennankaikkea Jasna Goran luostarissa säilytettävästä Mustan madonnan maalauksesta. En muista näimmekö maalausta, mutta muutamia kuvia otin luostarista ja sen ympäristöstä. Ensimmäisenä vasemmalla on kuva luostarin tornista kaupunkiin päin. Koska päivä oli kovin harmaa olen joutunut hieman säätämään tätäkin kuvaa. seuraavana on Kristus-patsas luostarin portin pielessä. Viimeisessä kuvassa tässä ryhmässä on kardinaali Stefana Wyszyńskiegon patsas. Viimeinen varsinainen pysähdyspaikkamme oli kaupunki nimeltään Łódź. Kaupunki on lähes 700 000 asukkaan teollisuuskaupunki ja on Puolan kolmanneksi suurin kaupunki. Kaupunki sijaitsee lähellä Puolan maantieteellistä keskipistettä. Kaupungissa otetuista kuvista otan tähän sivulle vain kolme kuvaa. Nämä ovat kuva patsaasta, joka esittää flyygeliä soittavaa miestä, kuva 1800 -luvulla rakennetusta Aleksanteri Nevskin katedraalista eli Lodzin kateraalista. Viimeisenä on kuva teoksesta, jonka merkitys jäi epäselväksi. Edelliselle sivulle