Muutama kuva Tanskan matkalta Olimme viikon matkalla Tanskaan. Lensimme Helsinngistä Kööpenhaminaan ja ajoimme sieltä Ryn kaupunkiin, josta olimme vuokranneet omakotitalon majapaikaksemme. Ajomatkamme puolivälissä oli Iso-Beltin silta, joka on Tanskan suurin silta. Sillan kuvaaminen kokonaan ei onnistunut. Riippusiltaosuus näkyy hentona hahmona kuvan vasemmassa laidassa. Seuraavana on kuva Aarhusin kasvitieteellisestä puutarhasta. Kuvassa on puun runko, josta oksat tulevat ikääkuin runkoon tehdyistä koloista. Puun nimeä en tiedä. Kuvan otin hetken mielijohteesta. Sitten on kuva vanhoista ovista. Ovien alaosaa on korostettu mielenkiintoisesti. Rakennus on kahdesadan vuoden takaa Aarhusin vanhan kaupungin (Den gamle By ) hallintorakennus. Vanhan kaupungin kaikki rakennukset olivat rakennettu Half-Timbered tekniikalla. joka on otettu käyttöön 1500 - luvulla. Vieressä on muutama siitä esimerkki. Yksityiskohta seinästä on esimerkki julkisivumuurauksesta, jossa tiilien väri vaihteli ja tiilet on muurattu tukipuiden mukaisesti “Sillankaiteen ja puun liitto” on myös kuvattu Aarhusin vanhassa kaupungissa. Puu on kasvanut todella kauan sillankaiteen ympäille. Olen hieman leikannut kuvaa oikealta pois. Viimeisenä on kuva vanhn myllyn rattaasta, joka pyöri vesivoimalla. Kuvaamisen kannalta sää vanhassa kaupungissa oli pilvinen, jolloin jyrkät varjot eivät olleet ongelma. Kuvaamista oli vaikka kuinka paljon. Aikaa vain olisi pitänyt olla tutustua ensin kohteeseen kunnolla.