Veden äärellä -valokuvanäyttely Olen kuvannut maisemia sekä suunnitellusti että suunnittelematta. Vesi toistuu suurimmassa osassa maisemakuvistani. Joskus se on tietoinen valinta ja joskus maisemassa vain sattuu olemaan vettä. Kun suunnittelin tätä näyttelyä, vaimoni ehdotti nimeksi ”Veden äärellä”. Nimi on sopiva, kun tutustuu näyttelyn kuviin. Jokaisessa kuvassa vesi on oleellinen osa kuvan kerrontaa. Toisinaan vesi on pääosassa ja toisinaan vain taustalla, mutta joka tapauksessa aina läsnä. Veden merkitys kuvassa jääköön kunkin erikseen arvioitavaksi. Nyt järjestämääni näyttelyyn olen valinnut 24 erilaista maisemakuvaa. Poikkeuksellisesti mukana on myös kännykkäkameralla kuvattuja kuvia. Kännykkäkuvat ovat poikkeus ”kuvatuotannossani”. Käsissäni on jatkuva vapina, joten joudun kuvatessani poikkeuksetta käyttämään jalustaa tai tukea. Kännykällä kuvatessa tarkan kuvan saaminen on todella vaikeaa. Joissain tilanteissa olen kuitenkin onnistunut ottamaan myös kännykällä teräviä kuvia. Muutama niistä on mukana myös tässä näyttelyssä. Näyttelyyn valitsemani kuvat ovat alla. Jokaisen kuvan yläkulmassa on pieni ikoni, joka klikkaamalla saa taustatietoa kuvasta. Näyttelyt on sovittu seuraaavasti: vuosi 2023 maalískuussa Sievi, huhtikuu Ylivieska, toukokuu Haapajärvi ja syyskuu Toholampi. Vuoden 2024 tammikuussa Viitasaarella.
HEIKIN KUVIA JA TARINOITA