Toukokuun täysikuu, julkaistu 11.5.2020 Täysikuun aika sattui toukokuu alkuun. Kuun kavua saattoi seurata päivittäin, koska taivas oli käytännössä pilvetön. Alkukuusta, kun kuu nousi siniselle taivaalle jo auringon paistaessa. Näin oli myös maanantai-iltana 4.5, kun olimme siivomassa pihaa. Vaikka olin kuvannut kuuta pitkin kevättä ja päättänyt, että kuun kuvaaminen saa riittää, niin kannoin kaukoputken pihalle kuvatakseni kuuta. Kuvasin kuuta kaukoputken avulla käyttämällä sekä croppirunkoista Canon 30D kameraa että täyden kennon kameraa Canon 5D Mark III. Yläpuolella on kaukoputken avulla kuvatut käsittelemättömät kuvat. Vasen on kuvattu kameralla Canon 30D arvoilla valotusaíka 1/500s ja ISO 200. Oikeanpuoleinen on kuvattu kameralla Canon 5D Mark III arvoilla valotuaika 1/500s ja ISO 100. Kummassakin kuvassa kuu on hieman liian “pystyssä”. Tämä johtuu kameran rungon asennosta suhteessa kaukoputkeen. Kuvasin kuuta kummallakin kameralla käyttämällä myös obtiikkana Canonin EF 70 - 300 mm:n putkea. Polttoväli oli 300 mm. Alla on niinikään käsittelemättömät kuvat siten, että vasemmalla on coppirunkoisen kameran kuva ja oikealla täyden kennon kameralla otettu kuva. Kummassakin kuvaparissa yläpuolella näkyy hyvin miten croppirunkoisella kameralla kuvattuna kohde näkyy suurempana. Täydenkennon ja croppirunkoisen kameran kuvasuhde on 1:1,6 ts. corppirunoisessa kohde näkyy 1,6 -kertaisena verrattuna täyden kennon kameraan. Alla on kuvat, jotka on kuvattu kahtena peräkkäisenä iltana. Vasen on kuvattu 4.5.2020 klo 20.50 ja oikea 5.5.2020 klo 20.55 eli vuorokauden välein. Kuvatessa käytin täsykennoista kameraa ja 300 mm:n objektiivia. Kuvat on cropattui ja käsitelty vastaamaan todellist tilannetta taivaalla. Olin nyt siis kuvitellut, että kuuta on nyt kuvattu kevään aikan tarpeeksi. Kuitenkin omyöhään torstai-iltana 7.5.2020 olin sulkemassa autotallin ovea. Vilkaisin kylälle päin ja mikäs siellä sitten loisti matallla puiden takana. Aivan mahtava täysikuu. Houkutus oli liian suuri. Ei muuta kuin kamera sisältä ja autolla paikkaan, jossa ajattelin voivani kuvata kuuta veden yllä. Ajatuksissani oli Hautaperän allas. Altaalleni ajaessani pysähdyin ensimmäisen kerran Uitonsalmen sillalle, josta oli mahdollista nähdä kuun loiste Kalajoen pinnassa. Yläpuollella on yksi sillalta ottamistani kuvista. Taitaa oll toinen otos. Kuvan ottohetkellä kello oli kymmentä vaille yksitoista. Kuvasin sillalta myös pelkkää kuuta. Saadakseni kuun kuviot näkyviin kuvateessa oli käytettävä lyhyttä valotusaikka. Tästä johtuen taivas jäi täysin mustaksi vaikka silmin katosttuna taivaalla oli vielä sininen sävy. Aivan kuten yllä olevassa maisemakuvassa näkyy. Sillalta otettu kuun kuva on alapuolella. Seuraavaksi ajoin Hautaperän altaalle, jossa kuu heijastui upeasti veden pinnasta. Otin maisemasta varmaan yli kaksikymmentä kuvaa eri valotuksilla ja hieman eri kuvakulmista. Kuvauspaikkana olivat sekä padon päällä kulkeva polku että venelaituri. Alla on kaksi kuvaa noista kuvista. Vaakakuva ja vasemmanpuoleinen pystykuva ovat periaatteessa peräkkäin otetut ja täysin samasta maisemasta. Viimeisenä on pystykuva Rauman sillalta Kalajoen yläjuoksulle päin.
Toukokuun täysikuu, julkaistu 11.5.2020 Täysikuun aika sattui toukokuu alkuun. Kuun kavua saattoi seurata päivittäin, koska taivas oli käytännössä pilvetön. Alkukuusta, kun kuu nousi siniselle taivaalle jo auringon paistaessa. Näin oli myös maanantai-iltana 4.5, kun olimme siivomassa pihaa. Vaikka olin kuvannut kuuta pitkin kevättä ja päättänyt, että kuun kuvaaminen saa riittää, niin kannoin kaukoputken pihalle kuvatakseni kuuta. Kuvasin kuuta kaukoputken avulla käyttämällä sekä croppirunkoista Canon 30D kameraa että täyden kennon kameraa Canon 5D Mark III. Yläpuolella on kaukoputken avulla kuvatut käsittelemättömät kuvat. Vasen on kuvattu kameralla Canon 30D arvoilla valotusaíka 1/500s ja ISO 200. Oikeanpuoleinen on kuvattu kameralla Canon 5D Mark III arvoilla valotuaika 1/500s ja ISO 100. Kummassakin kuvassa kuu on hieman liian “pystyssä”. Tämä johtuu kameran rungon asennosta suhteessa kaukoputkeen. Kuvasin kuuta kummallakin kameralla käyttämällä myös obtiikkana Canonin EF 70 - 300 mm:n putkea. Polttoväli oli 300 mm. Alla on niinikään käsittelemättömät kuvat siten, että vasemmalla on coppirunkoisen kameran kuva ja oikealla täyden kennon kameralla otettu kuva. Kummassakin kuvaparissa yläpuolella näkyy hyvin miten croppirunkoisella kameralla kuvattuna kohde näkyy suurempana. Täydenkennon ja croppirunkoisen kameran kuvasuhde on 1:1,6 ts. corppirunoisessa kohde näkyy 1,6 -kertaisena verrattuna täyden kennon kameraan. Alla on kuvat, jotka on kuvattu kahtena peräkkäisenä iltana. Vasen on kuvattu 4.5.2020 klo 20.50 ja oikea 5.5.2020 klo 20.55 eli vuorokauden välein. Kuvatessa käytin täsykennoista kameraa ja 300 mm:n objektiivia. Kuvat on cropattui ja käsitelty vastaamaan todellist tilannetta taivaalla. Olin nyt siis kuvitellut, että kuuta on nyt kuvattu kevään aikan tarpeeksi. Kuitenkin omyöhään torstai- iltana 7.5.2020 olin sulkemassa autotallin ovea. Vilkaisin kylälle päin ja mikäs siellä sitten loisti matallla puiden takana. Aivan mahtava täysikuu. Houkutus oli liian suuri. Ei muuta kuin kamera sisältä ja autolla paikkaan, jossa ajattelin voivani kuvata kuuta veden yllä. Ajatuksissani oli Hautaperän allas. Altaalleni ajaessani pysähdyin ensimmäisen kerran Uitonsalmen sillalle, josta oli mahdollista nähdä kuun loiste Kalajoen pinnassa. Yläpuollella on yksi sillalta ottamistani kuvista. Taitaa oll toinen otos. Kuvan ottohetkellä kello oli kymmentä vaille yksitoista. Kuvasin sillalta myös pelkkää kuuta. Saadakseni kuun kuviot näkyviin kuvateessa oli käytettävä lyhyttä valotusaikka. Tästä johtuen taivas jäi täysin mustaksi vaikka silmin katosttuna taivaalla oli vielä sininen sävy. Aivan kuten yllä olevassa maisemakuvassa näkyy. Sillalta otettu kuun kuva on alapuolella. Seuraavaksi ajoin Hautaperän altaalle, jossa kuu heijastui upeasti veden pinnasta. Otin maisemasta varmaan yli kaksikymmentä kuvaa eri valotuksilla ja hieman eri kuvakulmista. Kuvauspaikkana olivat sekä padon päällä kulkeva polku että venelaituri. Alla on kaksi kuvaa noista kuvista. Vaakakuva ja vasemmanpuoleinen pystykuva ovat periaatteessa peräkkäin otetut ja täysin samasta maisemasta. Viimeisenä on pystykuva Rauman sillalta Kalajoen yläjuoksulle päin.