Konsertti Tampereen tuomiokirkossa Tampereella pidettyihin heräätäjäjuhliin liittyen oli järjestetty “Suojaava siivet” konsertti lauantaina 7.7.2018. Kirkko oli avan täynnä ja vaikka meillä ei ollut etukäteen ostettuja lippuja onnistuimme saamaan paikat neljännestä penkkirivistä. Olimme paikalla reilun tunnin ennen konsertin alkamista ja niinpä kirkosta tuli otettua muutama kuva. Otin tähän mukaan kolme kuvaa ennen konserttia ja kaksi kuvaa esiintyjistä. Ensimmäinen kuva on omista jaloistani. Kuva on käsittelemätön. Kuva vaikuttaa hyvin valoisalta vaikka penkkien välinen tila oli todella hämärä. Otin kuvan automaattiasetuksilla. Kamera valitsi ISO arvoksi 12 500 valotusaika 1/13 ja aukko 4. Tarkennuksen tein manuaalisti ja se ei osunut ihan kohdalleen. Seuraavana on pari kuvaa kirkon koristelusta. Ensimmäisenä on kuva kirkon kupolista. Kupoliin on maalattu siipikuvio, joka oli painettuna myös konsertin ohjelmalehtiseen. Seuraavana on pystykuva alttarin yläpuolella olevasta lasimaalauksesta. Netin mukaan Ihan keskellä punaisella pohjalla on kuvattuna paraatiisin käärme. Toinen kuva kirkkosalista on alttarin yläpuolella olevasta lasimaalauksesta. Kuvien ottamisen haaste oli kirkon valaistus, jonak vuoksi valotusajat olivat pitkiä ilman jalustaa kuvatessa. Kaksi viimeistä kuvaa on esiintyjistä. Alemmassa kuvassa vasemmalta oikealle Heikki Hela, Laura Malmivaara, Tuomas Juntunen, Eriikka Väliahde ja Jaakko Löytty. Viimeisen kuvan otin kameran takanäytön varassa. Tämä kuvaamistapa on minulle hieman vieras.