Lauantaina 5.5.2018 “iltakävelyllä” Lestijärven Iso-Valkeiselle
Olimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna yötä Mattilassa. Ilta oli mukavan lämmin ja
aurinko paistoi. Päätimme käydä Iso-Valkeisella (karttanimi Valkianen), joka on
pienehkö järvi Lestijärven keskustasta luoteeseen noin viisi kilometriä. Järvelle
johtaa metsäautotieltä vajaan kilometrin mittainen polku, josta yli puolet on
pitkospuuta. Tällä sivulla olevat kuvat ovat tuolta “iltakävelyltä”. Leimatut kuvat
ovat minun ottamiani ja leimaamattomat on ottanut vaimoni.
Pitkospuut olivat kuvauskohteena useamman kerran sekä mennessä että tullessa.
Kuvat ovat toistensa kaltaisia vain kuvakulma muuttuu. Otin tähän sivulle niistä
muutaman. Mukana on myös kuvat minusta ja vaimostani. Mielenkiintoisin kuva on
toisena oleva kuva pitkospuista, joka on vaimoni ottama kuva, jossa kamera on
asetettu pitkospuiden päälle. Kuvassa pitkospuiden lankut täyttävät kokonaan kuvan
alareunan, jolloin syntyy mielikuva leveästä tiestä.
Suo, jonka yli pitkospuut johtavat on nimeltään Valkeisen suo. Yleiskuva suosta on
otettu poistuessamme järveltä vasten laskevaa aurinkoa. Kuvasta näkee hyvin, että suo
oli vielä talven jäljiltä ruskean eri sävyissä ja kovin vetinen. Seuraavasta kuvasta
selviää, että vesi järvessä on tosi korkella, koska järven pintä näkyy jo puolivälistä
suota. Kesäaikaan järven pinnan voi nähdä vasta muutaman kymmenen metrin päästä
rantaa. Lisäsin tähän mukaan myös kuvan suoalueen kelosta. Vaikka kuva on otettu
makro-objektiivilla, se on onnistunut tenisesti kohtuullisen hyvin.
Seuraavana on viidestä kuvasta pinottu kuva tupasvillan kukinnosta. Kuvan ottaminen
oli
kovin vaikeaa. Otin sen maaten vatsallani pitkospuilla. Olisin halunnut käsieni
vapinasta johtuen tukea kameran pitkospuihin, mutta kohde oli hieman liian kaukana,
joten se ei onnistunut. Lisäsin kuvan oiekalle puolen viereen ihan mielenkiinnosta
päivälleen yksitoista kuukautta samasta aiheesta ottamani kuvan.
Seuraavana on kuvia on järven rannasta. Vaikka järvi on pieni suojärvi, niin se on
kuitenkin suosittu kalastuskohde. Rannassa on useita veneitä. Lähes kaikki
näkemämme veneet olivat lasikuituisia soutuveneitä. Rannassa oli myös selvästi
käyttöikänsä lopussa oleva puuvene tai paremminkin puuveneen hylky.
Sivun yläreunan ja alareunan kuvat ovat panoraamakuvat Mattilasta. Kuvien ottamisen
välillä on neljä viikkoa. Yläreunen kuva on otettu 9.4. ja alareunen kuva 6.5.2018.
Kuvat avautuvat isommaksi viemällä hiiren niiden päälle ja napsauttamalla. Kuvien näkymä on
noin 180 astetta.